Lahjoita

Tietoa eläintuotannosta

Broilerin tuotanto Suomessa

Broilerit elävät halleissa koko elämänsä. Hallissa on yleensä vähintään 15 000 lintua kerralla. Erityisesti kasvatuksen lopussa broilerit elävät ahtaasti: lintuja on keskimäärin 23 jokaisella neliömetrillä, jolloin yhtä broileria kohden on liikkumatilaa alle A4-paperiarkin verran.

Kanat häkeissä ja luonnossa

Suomessa munijakanalassa on keskimäärin noin 10 000 lintua. Suurimmilla kanatiloilla kanoja voi olla jopa yli satatuhatta. Varsinkin lattiakanaloissa on niin suuret parvikoot, etteivät kanat pysty tunnistamaan toisiaan.

Sian elämä sikalassa ja luonnossa

Sikaloiden elinolot ovat ahtaat ja virikkeettömät. Tiloilla otetut kuvat ja videot ovat nostaneet ongelmat julkisuuteen. Tehotuotannossa eläimiä pidetään pelkkinä tuotteina, mikä johtaa välinpitämättömyyteen. Eläinten yksilöllisyyttä ei oteta huomioon.

Nauta tuotantoeläimenä

Parsinavetoissa lehmät kytketään kiinni kaulastaan. Ne ovat kiinni sidottuina laidunkausia lukuunottamatta koko elämänsä. Uudemmissa pihattonavetoissa eläimet eivät välttämättä pääse ulos lainkaan.

Turkistarhaus Suomessa

Oikeutta eläimille -yhdistys on julkaissut kuvia ja videoita yli sadalta suomalaiselta turkistarhalta – yli 10 % maamme turkistarhoista. Ahtaat häkit, virikkeettömyys, silmätulehdukset, ienongelmat ja vammautuneet eläimet ovat arkipäivää tarhoilla.

Evolutiivinen ja eläintieteellinen näkökulma

Eläintuottajien retoriikassa eläinten hyvinvointi tarkoittaa yksilölle puolta neliömetriä lisää tilaa elää elämänsä tai virikekapuloita vankeudessa pidettäville villieläimille. Jos kalterien sijaan liikkumisen estää massa lajikumppaneita, ollaan mainosten mukaan suorastaan vapaita.

Eläinfilosofia

Monet ajattelevat, että eläinten käyttö on “luonnollista” ja siksi hyväksyttävää. Kuten näillä sivuilla huomaat, on nykyinen eläinteollisuus kuitenkin kaukana “luonnollisesta”.

Lemmikkieläimistä

Lemmikkien pito on nykyisin yleinen ja sen vuoksi tärkeä osa ihmisen suhdetta muihin lajeihin. Monesti kyse on yhteiselosta, josta molemmat osapuolet hyötyvät ja jossa eläinten intressit otetaan huomioon niin hyvin kuin mahdollista. Lemmikkien pitoon liittyy kuitenkin monenlaisia epäkohtia.

Tiesitkö tämän kaloista?

Kalat on kaikista monimuotoisin ja suurin selkärankaisten ryhmä. Kalalajeja on enemmän kuin kaikkia muita selkärankaislajeja yhteensä. Tällä hetkellä kestämättömät kalastusmenetelmät ja muu ihmistoiminta tappavat meristä elämää niin nopeasti, ettemme ehdi edes havaita, mitä vesissämme elää, ennen kuin se tuhoutuu.

Metsästys

Siinä missä ennen metsästettiin lihan ja turkiksen vuoksi, tapetaan eläimiä nykyään harrastuksena urheilun ja viihteen vuoksi. Luonnossa liikkumisen ei tarvitsisi kuitenkaan yhdistyä kivuliaalla ja stressaavalla tavalla tappamiseen.

Eläintarhaus

Suomessa on lukuisia eläintarhoja, eläinpuistoja, terraarioita, eläinnäyttelyitä ja muita kohteita, joissa vangittuja eläimiä esitellään ihmisille. Eläintarha saattaa tarjota viihdykettä ihmisille, mutta eläimelle se merkitsee elinkautista vankeutta.

Eläinkokeet

Tieteen nimissä aiheutetaan vuosittain suurta tuskaa ja kärsimystä sadoille miljoonille koe-eläimille ympäri maailmaa. Monet yleisistä tuotteista on jossain tuotekehityksen vaiheessa testattu eläinkokein.

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi