Nautojen domestikaatio eli eläinten kesyttäminen alkoi 10 000 vuotta sitten Kreikassa ja Vähä-Aasiassa. Ruotsiin naudat tulivat noin 5000 vuotta sitten. Lehmien esi-isä, alkuhärkä, tapettiin sukupuuttoon voimakkaalla metsästyksellä 1600-luvun alkuun mennessä. Alkuhärän villiintyneistä sukulaisista elää luonnonmukaisissa oloissa muun muassa Chillinghamin karja Englannissa ja Camargue-karja Etelä-Ranskassa. Näiden eläinten käyttäytymistä seuraamalla voidaan selvittää nautojen lajityypilliset käyttäytymistarpeet.

Vaikka naudan kesyttämisestä on aikaa useita tuhansia vuosia, on sillä edelleenkin tallella kaikki alkuhärän käyttäytymistarpeet. Nykyisenkaltaisessa tehokasvatuksessa eläin ei pysty toteuttamaan luontaisia tarpeitaan, ja siitä aiheutuu sille kärsimystä ja stressiä.

Nauta on tasanko- ja laumaeläin

Naudat ovat tasankoeläimiä. Niiden elinalue on laaja laidun lepo- ja vesipaikkoineen. Naudat saattavat vaeltaa päivässä yli neljä kilometriä etsien ruokaa (heiniä, mustikanvarpuja, puiden lehtiä ja neulasia.) Erityisiä ulostepaikkoja ei ole, mutta likaantunutta laidunta ei käytetä. Päinvastoin kuin sisäkasvatuksessa, luonnossa naudat välttävät makaamasta ulosteidensa päällä.

Naudat ovat laumaeläimiä, jotka syövät, märehtivät ja lepäävät samanaikaisesti. Lauma koostuu emoperheryhmistä, joihin kuuluu lehmä ja sen aikuiset naaraspuoliset jälkeläiset sekä kumpaakin sukupuolta olevat alle 2-vuotiaat vasikat. Aikuiset sonnit elävät omina ryhminään ja tulevat laumaan paritteluaikanaan. Nautojen arvellaan voivan oppia tuntemaan 50-70 eri yksilöä. Nykyaikaisilla maatiloilla saattaa olla jopa satoja yksilöitä.

Arvojärjestys

Laumassa vallitsee arvojärjestys, jossa sonnit ovat korkeammassa asemassa kuin aikuiset lehmät, jotka puolestaan dominoivat nuorempia eläimiä. Korkea arvoasema ei tarkoita samaa kuin lauman johtajuus. Korkealla arvoasemassa oleva eläin valitsee yleensä itse syönti- ja makuupaikkansa. Sen sijaan lauman voi johtaa uuteen ruokapaikkaan tai pois vaarallisesta tilanteesta muu kuin korkealla arvoasemassa oleva eläin.

Parsinavetoissa lehmillä on vähän sosiaalista kanssakäymistä. Jos eläimet pääsevät ulos vain harvoin, päätyvät ne usein kahinoimaan näissä tilanteissa. Pihatoissakin arvojärjestyksen ylläpito voi aiheuttaa ongelmia: dominoivan eläimen kohtaaminen ahtaalla käytävällä tai umpikujakäytävien päässä stressaa alempiarvoisia eläimiä.

Pihatoissa ahtaus sekä kilpailu makuu- ja syömistilasta voivat stressata eläimiä ja johtaa puskemiseen ja nuorten eläinten syrjimiseen. Stressi voi ilmetä myös rakenteisiin nojailuna, jolloin eläin painaa otsaa ja turpaa rakenteita tai toisia eläimiä vastaan.

Märehtiminen

Lehmät ovat laiduntavia laumaeläimiä, joilla on säännöllinen vuorokausirytmi. Luonnonoloissa naudat saattavat laiduntaa kymmenenkin tuntia päivässä. Syödessään lehmät laittavat toisen jalkansa eteenpäin yltääkseen ruohoon. Navetoissa parren etuosan rakenteet usein estävät tämän normaalin syöntiasennon ja näin ollen nauta lyö toistuvasti etupolvensa parren etureunaan ja sen nivelet turpoavat.

Naudoilla on synnynnäisiä liikemalleja, kuten ylösnousu ja makuulle meno, jotka vaativat aina tietyn tilan ja tukevan jalansijan. Joskus navetan alustan ollessa liian liukas, eläin ei uskalla mennä makuulle, jottei se liukastuisi. Naudat torkkuvat seisaallaan, mutta nukkuvat vain makuulla ja lyhyitä jaksoja kerralla. Kova makuualusta, ahtaus ja kilpailu makuutilasta vähentävät eläinten lepoon käyttämää aikaa. Joskus eläimet joutuvat makaamaan lannan keskellä, mikä johtaa muun muassa utaretulehduksiin.

Itsensä puhdistaminen

Lehmät ovat luonnostaan hyvin siistejä eläimiä. Ne ylettyvät nuolemaan itseään lähes joka paikasta, lukuun ottamatta päätä ja niskaa. Lisäksi ne rapsuttavat sorkalla tai sarvella itseään tai hierovat selkäänsä puuta vasten. Luonnossa ne kuopivat myös maata ja heittävät sitä rinnalle ja niskaan. Myös ylempiarvoinen eläin voi pyytää toista lehmää nuolemaan itseään sieltä, mistä se ei itse ylety. Nuoleminen on paitsi puhdistautumista, myös ryhmän keskinäisen yhteishengen vahvistamista.

Parsinavetoissa lehmä joutuu yleensä ottamaan luonnottomia asentoja puhdistaessaan itseään. Joskus se saattaa myös lopettaa itsensä puhdistamisen tilanahtauden tai lattian liukkauden vuoksi. Tämä aiheuttaa lehmille stressiä ja turhautumista.

Lisääntyminen

Jotta lehmät tuottaisivat maitoa, niiden täytyy poikia joka vuosi. Nykyisen jalostuksen ansiosta naudat tulevat sukukypsiksi jo kahdeksan kuukauden ikäisinä. Hieho keinosiemennetään ensimmäisen kerran noin 15 kuukauden ikäisenä. Tavoitteena on, että hieho poikisi ensimmäisen kerran noin 2-vuotiaana. Lehmät teurastetaan yleensä noin 4-5-vuotiaina, joten ne poikivat 2-3 kertaa elämänsä aikana.

Lehmä kantaa noin yhdeksän kuukautta. Luonnonoloissa lehmät hakeutuvat erilleen muista ennen poikimista, yleensä suojaiseen metsään tai kanervikkoon. Tämä siksi, että vasikka leimautuisi emoonsa ja lehmä voisi rauhassa imettää vasikkaansa.

Synnytyksen jälkeen emo saattaa nuolla vasikkaansa useita tunteja ja vielä seuraavana päivänäkin. Emo leimautuu vasikkaansa hyvin voimakkaasti: vain viiden minuutin nuolemisen jälkeen emo tunnistaa vasikkansa vielä 12 tunnin kuluttuakin, vaikka eläimet olisi erotettu toisistaan heti puhdistamisen jälkeen.

Tehomaatiloilla lehmä saattaa joutua poikimaan parressa kytkettynä. Tällöin se ei pysty edes nuolemaan vasikkaansa, ellei vasikkaa nosteta ruokintapöydälle. Parsinavetoissa ei ole lehmille välttämättä edes mitään erillistä poikimistilaa, vaan lehmä joutuu poikimaan lajitovereidensa läsnä ollessa.

Jokaisella nisäkkäällä, ihminen mukaanlukien, on voimakas emotionaalinen tarve pitää huolta jälkeläisistään. Jokaisella terveellä emolla on niin voimakas tarve hoivata poikasiaan, että hoivaamisen estäminen aiheuttaa sille kärsimystä. Emotionaalisesta tarpeesta voidaan käyttää myös nimitystä ´vaisto´, mikäli se määritellään oikein. Vaisto tarkoittaa tuolloin kaikille eläimille, myös ihmiselle, ominaista myötäsyntyistä ja tunnepohjaista tarvetta. Parsinavetoissa lehmäemo ja vasikka erotetaan toisistaan yleensä heti tai miltei heti syntymän jälkeen. Pihatoissa, joissa on poikimiskarsinat, eläimet saavat olla yhdessä muutamasta tunnista pariin viikkoon. Luomutiloilla vasikan on saatava olla emonsa seurassa vähintään ternimaitoajan, eli noin viisi päivää.

Emon ja vasikan erottaminen stressaa yleensä kumpaakin eläintä. Mitä kauemmin emo ja poikanen saavat olla yhdessä, sitä suurempi on erosta koituva stressi. Lehmäemot huutelevat vasikkansa perään pitkiäkin aikoja, ne voivat vähentää syömistään ja saattavat jopa pidätellä maitoaan lypsyllä. Joskus tosin ensi kertaa synnyttäessään lehmät saattavat järkyttyä poikimisesta niin paljon, että ne puskevat vasikkaansa. Tällöin poikanen on pakko viedä pois, vaikka muuten eläinten annettaisiinkin olla jonkin aikaa yhdessä.

Luonnonoloissa vasikan vieroitus emosta tapahtuu vasta 8–11 kuukauden päästä. Tätä ennen vasikka imee emonsa nisiä useita kertoja päivässä. Vasikka imee pää ja kaula hieman ylöspäin, jolloin sen märekouru (etumahojen seinämän kanava, jota kautta maito menee pötsin ohi suoraan juoksutusmahaan) pysyy suljettuna. Navetoissa vasikkaa saatetaan juottaa ämpäristä pari kertaa päivässä. Tällöin juontiasento on huono ja pitkät juottovälit kutistavat juoksutusmahaa. Ämpäristä tai tutista juotettuna vasikka saattaa juoda liian vähän kerrallaan ja se jää nälkäiseksi, mikä aiheuttaa sille ruuansulatuskanavan ongelmia.

Jos vasikoita juotetaan ämpäristä, ne eivät voi toteuttaa voimakasta imemisentarvetta. Tuttijuotonkin jälkeen ne kaipaavat vielä imemistä. Juoton jälkeen ne pyrkivätkin imemään esimerkiksi toisten vasikoiden korvia, turpaa, nisiä ja napoja.

Vasikan elämää

Luonnonoloissa vasikat leikkivät aamuvarhaisesta iltahämärään eri-ikäisten ja eri sukupuolta olevien eläinten kanssa. Leikkiin liittyy käyttäytymismalleja kamppailusta, puolustuksesta, paosta ja lisääntymisestä. Leikin tärkeä merkitys on oppia arvojärjestyksen ylläpidon tärkeät eleet sekä myöhemmin parittelussa tarvittavaa motoriikkaa. Leikki harjoittaa ja vahvistaa lihaksia, jänteitä, luita ja niveliä sekä tekee ympäristön ja lajitoverit tutuiksi. Eläimet oppivat hyökkäämään, pakenemaan sekä sopeutumaan elinympäristöönsä.

Tehomaatiloilla karsinat ovat yleensä ahtaat eivätkä vasikat voi toteuttaa niiden lajityypillistä käyttäytymistä. Alle kahden kuukauden ikäistä vasikkaa saa pitää yksittäiskarsinassa. Ennen puolen vuoden ikää vasikkaa ei saa kuitenkaan kytkeä parteen.

Vasikat ovat uteliaita eläimiä, kuten naudat yleensäkin. Vasikka tutkii ympäristöään erityisesti ensimmäisen elinkuukautensa aikana, jolloin tutkiminen on yksi tärkeimmistä toiminnoista. Tämä sama halu on voimassa vasikalla kaikissa ympäristöissä. Virikkeettömissä navetoissa tutkimushalu ja voimakas imemisentarve johtavat yleensä epänormaaliin suun käyttöön. Tällöin vasikka saattaa nuolla ja pureskella karsinansa rakenteita sekä imeskellä toisia ja muita vasikoita.

Osa lypsykarjatiloista jättävät sonnivasikat kasvamaan omalle tilalleen, mutta suurin osa myy sonnivasikat noin 7–21 viikon ikäisinä sonnikasvattamoihin. Osa vasikoista jatkaa myöhemmin vielä sieltäkin eteenpäin toiseen sonnikasvattamoon esimerkiksi siitä syystä, että Pohjois-Suomessa EU-tuet ovat Etelä-Suomea paremmat. Valtaosassa sonnikasvattamoja eläimet joutuvat siirtymään 2–3 kuukauden ikäisinä kovaan, rakolattiaiseen, ahtaaseen karsinaan, jollaisessa ne elävät noin 1,5 vuotisen elämänsä loppuun saakka.

Emolehmätilat

Pieni osa naudanlihasta tulee niin sanotuilta emolehmätiloilta. Lihanaudat on jalostettu tuottamaan lypsylehmiä enemmän lihaksia ja lehmiä ei lypsetä. Emo voi lypsää vasikkaan noin puoli vuotta. Tällöinkin vieroittaminen voi aiheuttaa eläimille kovaa stressiä.

Elämää tehomaatiloilla

Suomessa on vajaa 10 000 lypsytilaa ja vajaa 4000 lihanautatilaa. Lypsytiloilla on keskimäärin noin 30 nautaa, mutta tilakoot ovat jatkuvasti kasvussa.

Usein sanotaan, että kaikilla eläimillä on nimi ja että niistä huolehditaan hyvin. Lehmälle ihmisen antama nimi ei kuitenkaan välttämättä takaa onnellista elämää: parteen kytketty lehmä tai lehmä, joka ei ikinä pääse ulos, ei välitä siitä, onko sen nimi Mansikki tai Mustikki tai onko sillä nimeä ollenkaan. Lehmälle on tärkeää se, että se pystyy käyttäytymään lajilleen tyypillisellä tavalla, ei niinkään sen nimi. Lehmät pystyisivät olemaan ulkona talvellakin, jos niille on suojaisa katos, mihin mennä välillä. Kuitenkin suurin osa lehmistä elää Suomessa sisätiloissa parteen kytkettynä 6–10 kuukautta vuodessa. Loput elävät pihatoissa, joista osassa lehmät eivät pääse ulos koskaan.

Selvä enemmistö suomalaisista vasikoista nupoutetaan, eli niiden sarven aiheet poltetaan. Tämä tehdään siksi, etteivät naudat satuttaisi toisiaan ahtailla käytävillä ja niiden liikuttelu on helpompaa. Toimenpide aiheuttaa vasikoille kolmannen asteen palovamman ja kipua ainakin viisi päivää. Silti edelleen puolet nupoutuksista tehdään ilman puudutusta tai rauhoitusta.

Teurastus

Nautoja teurastetaan vuosittain vajaa 300 000. Maassamme teurastettavista naudoista ylivoimaisesti suurin osa tulee lypsykarjatiloilta maitoteollisuuden ”sivutuotteista”: lypsylehmien vasikoista, loppuun kuluneista lypsylehmistä ja siitokseen käytetyistä sonneista.

Teuraskuljetuksen jälkeen nautoja odottaa pulttipistooli, jolla pultti ammutaan naudan otsaluun läpi niin, että eläin taintuu. Tämän jälkeen eläin nostetaan koukkuun ja sen kaulasta valutetaan veret ulos.

Lehmien jalostusongelmat

Tehomaatilojen ongelmat eivät ole ainoastaan tilan ahtaus ja suuret eläinmäärät, vaan myös eläinten liian pitkälle viety jalostus. Nykyajan lypsylehmillä on niin isot utareet, että niiden lajitoverit saattavat ahtaissa oloissa talloa niiden päälle. Lehmien yleisin teurassyy on utaretulehdus. 1970-luvulla huippulehmä lypsi 4000 litraa vuodessa, mutta nyt 16 000 litraa. Keskimäärin lehmä tuottaa 7000 litraa maitoa vuodessa. Vaikka lehmiä on vähemmän nyt kuin 30 vuotta sitten, maitoa tulee silti saman verran. Samassa ajassa lehmän paino on lisääntynyt 100 kg, mutta nivelet eivät ole kehittyneet kantamaan niin painavaa kehoa. Tämä aiheuttaakin esimerkiksi nivelrikkoja.

Mitä voit tehdä?

Ihmiset, kuten muutkin nisäkkäät, tarvitsevat äidinmaitoa vauvaiässä. Tällöinkin maito on oman lajin maitoa, ei toisen. Me tarvitsemme lehmän maitoa yhtä vähän kuin esimerkiksi rotan tai hevosen maitoa.

Maitotuotteet voi helposti korvata ruoanlaitossa esimerkiksi erilaisilla kasviohjaisilla tuotteilla. Kauppojen hyllyiltä voit poimia lehmänmaidon sijaan erilaisia kasvipohjaisia tuotteita, kuten esimerkiksi kaurasta, soijasta, riisistä, pähkinöistä, siemenistä tai mantelista tehtyjä maitoja, jogurtteja, jäätelöitä, kermoja ja juustoja. Listan kasviperäisistä tuotteista löydät Vegaanituotteet-sivulta.

Artikkelin taustatietoina käytetty:

• Castren Heli: Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi. Mikkeli 1997. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkel
• Suomen eläinsuojelulainsäädäntö
• Lappalainen Elina: Syötäväksi kasvatetut. 2012. Atena. 355s.
• TIKE 2011