Metsästys

Siinä missä ennen metsästettiin lihan ja turkiksen vuoksi, tapetaan eläimiä nykyään harrastuksena urheilun ja viihteen vuoksi. Luonnossa liikkumisen ei tarvitsisi kuitenkaan yhdistyä kivuliaalla ja stressaavalla tavalla tappamiseen.

Metsästys on stressaavaa eläimille

Suomessa on sallittua niin sanottujen heti tappavien rautojen käyttö. Käytännössä etenkään suurikokoisemmat eläimet eivät aina kuole raudoissa nopeasti tai kivuttomasti, ja rautoihin voi jäädä myös rauhoitettuja eläimiä. Toisissa ansoissa eläimet jäävät häkkiin loukkuun ja saattavat kuolla nälkään. Kettuja saa metsästää myös jalkanarulla, joka on eläimen kannalta sekä fyysisesti että henkisesti erittäin kivulias pyyntimenetelmä. Hylkeitä saatetaan ampua suoraan veteen, jolloin eläin helposti haavoittuu.

Toisin kuin useassa muussa maassa, Suomessa metsästys on sallittu myös hämärällä. Tällöin esimerkiksi lintulajin tunnistus on vaikeaa ja linnun haavoittuminen on todennäköistä. 

Hirvieläinten ajo aiheuttaa niille erittäin voimakasta stressiä ja fyysistä kipua. Hirven elimistöön kertyy metsästyksen yhteydessä runsaasti maitohappoa ja lihakset voivat jopa repeytyä. Psyykkisen tuskan määrä on huomattava. Metsästys kestää normaalisti kauan, jopa tunteja. Lauhkean vyöhykkeen hirvieläimet eivät ole evoluutionsa kuluessa sopeutuneet tällaiseen pitkäkestoiseen takaa-ajoon. Arviolta 5–10 % metsästettävistä hirvistä haavoittuu metsästyksen yhteydessä. Suomessa tämä tarkoittaa tuhansia hirviä joka vuosi. Vasat saatetaan ampua emonsa nähden. Kuolema ei ole koskaan pelkkä kuolema, vaan siihen liittyy muidenkin eläinten suru.

Metsästyslupien monet ongelmat

Metsästäjillä itsellään on vahva sananvalta metsästystä koskeviin pyyntilupiin ja metsästyssäädöksiin. Metsästys aiheutti viime vuosisadalla Suomessa sen, että muun muassa euroopanmajavat, hirvet, ilvekset, sudet, maakotkat, vesikot, naalit ja huuhkajat ovat ajautuneet lähes sukupuuttoon. Monia uhanalaisia ja rauhoitettuja eläimiä saa metsästää jonkin verran. Esimerkiksi saukkoja saa metsästää, jos ne haittaavat kalankasvatusta.

Euroopan komissio on antanut Suomelle virallisen huomautuksen ja perustellun lausunnon susien, ilvesten ja karhujen metsästyksestä. Komissio katsoo, että Suomessa sallitaan suden metsästys luontodirektiivin vastaisesti, koska susien suojelun taso Suomessa ei ole suotuisa ja susien metsästyslupia myönnetään säännöllisesti ilman yhteyttä erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttaviin yksilöihin. Komission mukaan on lisäksi kyseenalaista, onko karhu- ja ilveskantojen suojelun taso Suomessa suotuisa. Komissio katsoo myös, että karhun ja ilveksen metsästys ei tapahdu valikoiden ja että metsästyslupien määrä ylittää säännöllisesti rajoitetut määrät.

EU-lainsäädännön mukaan kaikille eläimille tulisi taata lisääntymisrauha. Joillakin merialueilla on sallittu niin sanottu kevätmetsästys eli joidenkin sorsalintujen metsästys soidin- ja lisääntymisaikana. Sepelkyyhkyjä metsästetään tuhansittain vielä silloin, kun niillä on poikaset pesässään. Kesästä riippuen esimerkiksi tukkasotkilla saattaa olla vielä pieniä poikasia metsästyksen alkaessa. Ilveksiä ja susia metsästetään kevättalvella samoihin aikoihin, kun niillä on meneillään parinmuodostukseen ja lisääntymiseen liittyviä vaiheita. Keväällä 2019 tuli Suomessa voimaan uusi asetus, joka sallii muun muassa supikoirien, piisamien ja rämemajavien tappamisen ympäri vuoden – myös pesintäaikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pesiä saa hajottaa ja niissä olevat poikaset saa tappaa. Emon saa myös tappaa, jolloin poikaset saattavat jäädä nääntymään päiväkausien ajaksi ennen kuolemaa. Kokonaan toinen asia on vielä salametsästys, jota Suomessakin tapahtuu melko paljon.

Luonnon tasapaino kärsii

Ekosysteemit voivat kärsiä ja biologinen monimuotoisuus vähenee, jos jokin eläinlaji häviää luonnosta. Siinä missä sudet ja muut petoeläimet saavat saaliikseen sairaita ja heikkoja yksilöitä, saattavat metsästäjät ampua komeimman sarvipäisen hirven tai urosmetson mitä metsästä löytyy. Tämä onkin saanut aikaan sen, että esimerkiksi hirven sukupuolijakauma on kieroutunut. Kahta aikuista naarashirveä kohti on yksi uros, vaikka biologisesti pitäisi olla kaksi. Jos kaadettu hirvieläin on siten vahingoittunut tai sairas, että eläimen lihasta enemmän kuin puolet on ihmisravinnoksi kelpaamatonta, saa poliisi myöntää uuden kaatoluvan. Näin metsästäjiä kannustetaan ampumaan terveitä yksilöitä.

Metsästäjien tekemä eläinten ruokinta (riistanhoito) kohdistuu vain niihin lajeihin, joita halutaan saada saaliiksi. Jotkut metsästäjät haluavat myös esimerkiksi kyhmy- ja laulujoutsenen metsästyksen sallittavaksi, koska joutsenet "häiritsevät muita lintuja". Metsästäjät vastustavat suurpetokantojen suojelua ja kantojen vahvistumista Suomessa vaatimalla jatkuvasti lisää pyyntilupia suurpetojen – kuten suden, ilveksen ja karhun – metsästykseen.

Hirvikolarit eivät oikeuta tappamaan

Hirvien metsästystä puolustellaan usein hirvikolareiden määrällä. Vuonna 2012 Suomen riistakeskus myönsi kaatoluvan 36 800 hirvelle. Tämä tarkoittaa käytännössä noin 50 000 eläintä, sillä yhdellä luvalla saa ampua yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Esimerkiksi Ruotsin hirvikanta on ollut pinta-alaan suhteutettuna selvästi suurempi kuin Suomen, ja pienempienkin hirvieläinten (esimerkiksi metsäkauriin) määrä on Ruotsissa moninkertainen Suomeen verrattuna. Suhteutettuna Ruotsin asukasmäärään hirvieläinten aiheuttamia onnettomuuksia sattuu huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Tämä johtuu muun muassa Ruotsin hirviaitojen suurista määristä, ajotavoista ja ennen kaikkea maan tiukemmista nopeusrajoituksista.

Hirven näkökyky on sellainen, ettei se pysty erottamaan kohdetta, joka liikkuu yli 80 km/h. Jos autoilijat pudottaisivat nopeutensa satasesta kahdeksaankymppiin, hirvikolarit vähentyisivät puolella. Hirvien lukumäärä ei välttämättä ole verrannollinen hirvikolareiden lukumäärään. Kasvanut liikenteen määrä, nousseet ajonopeudet ja riskialttiit ajotyylit ovat pitkälti näiden lukujen takana. Liikenneturvallisuus paranisi, mikäli pyssyn piipulla osoittamisen sijaan panostettaisiin asennevalistukseen sekä pyrittäisiin yhdyskuntapoliittisella suunnittelulla vähentämään liikenteen määrää. Myös hirviaitojen ja -siltojen määrää tulisi lisätä.

Ihminen ei ole ainoa hirvikantojen säätelijä nykyaikana. Hirvien määrää rajoittavat myös ravintotilanne, talven ankaruus ja taudit. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun tapetaan hirviä hirvikolareiden pelossa, tapetaan myös susia ja muita eläimiä, jotka voisivat rajoittaa hirvikantoja. Mikäli Suomessa sallittaisiin suuremmat susi- ja karhukannat, ne pitäisivät hirvien määrää osittain kurissa.