Lahjoita

Evolutiivinen ja eläintieteellinen näkökulma

Eläintuottajien retoriikassa eläinten hyvinvointi tarkoittaa yksilölle puolta neliömetriä lisää tilaa elää elämänsä tai virikekapuloita vankeudessa pidettäville villieläimille. Jos kalterien sijaan liikkumisen estää massa lajikumppaneita, ollaan mainosten mukaan suorastaan vapaita. ”Tuottava eläin voi hyvin”, sanotaan. Vaatiiko muiden eläinlajien hyvinvointi todella näin paljon vähemmän kuin ihmisen?

Biologi Noora Kaunisto puhuu syksyllä 2015 julkisuuteen tulleista teurastamovideoista.

Kokemuksellinen ja tunne-elämän samankaltaisuus eläimissä

Tieteellisesti on osoitettu, että muut eläimet aina kaloista, mustekaloista ja liskoista lähtien ovat ratkaisevilta osin samanlaisia olentoja kuin me ihmiset; niillä on hyvin samankaltainen tunteiden kokemisen järjestelmä, ja ne ovat tietoisia maailmasta. Tutkimuksin todetaan koko ajan suuremman osan muista eläimistä olevan tietoisia maailman lisäksi itsestään yksilönä ja omasta olemassaolostaan, aivan ihmisen tapaan. Tällaisia ovat esimerkiksi useat varislinnut, merinisäkkäät, norsut ja siat. Ihmisen hybriksen vuoksi tämänkaltaisia tutkimuksia on ajateltu tehdä vasta harvoilla eläinlajeilla.

Kivun ja stressin kokeminen on yhteistä kaikille selkärankaisille ja keskushermostollisille selkärangattomille. Kaikkien selkärankaisten eläinten tiedetään kykenevän kokemaan kärsimystä, eli voimakkaita tunteita sisältävää kivun, vahingoittumisen ja pelon tuntemusta. Selkärangattomia on tutkittu tältä osin vähemmän, minkä vuoksi toistaiseksi niiden edustajista lähinnä äyriäisten tiedetään kärsivän negatiivisista kokemuksista. Kärsimys ei rajoitu pelkkään nosiseptioon, eli kudosvaurion havaitsemiseen ja vahingoittumisen reaktionomaiseen välttämiseen, vaan se sisältää vahvan tunnepohjaisen elementin. Kun siis puhutaan kärsimyksestä, tarkoitetaan samaa ilmiötä, oli puheenaiheena sitten ihminen tai äyriäinen.

Vahingoittumisen ja kuolemisen välttäminen on evolutiivisesti ratkaisevan tärkeä ominaisuus, ja siksi voimakkaat, pelon ja kärsimyksen kaltaiset tunteet ovat levinneet erittäin laajalle eläinkunnassa. Aivojen tunteista sekä esimerkiksi monimutkaisesta sosiaalisesta käyttäytymisestä vastaavat osat ovat kokonaisuudessaankin evolutiivisesti hyvin vanha rakenne ja läsnä varsin samankaltaisina eläimissä, aina liskoista ihmiseen tai norsuun. Sen lisäksi, että selkärankaiset ovat näiltä ratkaisevilta osin niin samanlaisia kanssamme, myös useilla selkärangattomilla on pitkälle analogisia rakenteita, jotka voivat toimia tunneaivojen tapaan.

Kivun ja stressin kokeminen on yhteistä kaikille selkärankaisille ja keskushermostollisille selkärangattomille.

Siat, kalat, lehmät, linnut, naalit, minkit ja muut vankeudessa pitämämme eläimet kokevat stressiä, pelkoa, kipua, ahdistuneisuutta ja yksinäisyyttä. Niillä olisi edellytykset tuntea ilon ja empatian kaltaisia positiivisia tunteita. Nämä ovat tieteellisesti todettuja asioita. Muutkin eläinlajit ahdistuvat virikkeettömyydestä ja tarkoituksettomuudesta. Muutkin eläimet kuin me ihmiset tarvitsevat läheisyyttä ja lajille ominaista sosiaalista toimintaa. Kaikki sellaiset tekijät, joiden perusteella voi ajatella toisen ihmisen riistämisen olevan väärin, ovat läsnä myös muiden eläinten kohdalla. Sen sijaan, että eläinten oikeuksien ajatteleminen olisi epärationaalista ja sentimentaalista, se on juurikin luonnontieteen ja faktuaalisen ajattelun tukema puoli. Muut eläinlajit ovat niin samanlaisia kuin me, että niiden alistamisen ja hyväksikäytön jatkaminen samaan aikaan, kun olettaa seuraavansa minkäänlaista moraalia, on se toiveajattelun ja tunnepohjaisuuden täyttämä ajattelutapa.

Tehotuotannon väittämät tieteellisesti harhaisia

Koko eläintuotannon perusasetelma on toisen tuntevan ja kokevan lajin riistäminen. Toisilta tuntevilta yksilöiltä kielletään vapaus, mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin, mahdollisuus toimia tavoitteellisesti ja mahdollisuus hoitaa jälkeläisiään. Eläintuottajat vetoavat yhä toistuvasti siihen, että eläinten olisi ”parempi” olla vankeudessa kuin luonnossa, sillä luonnossa ne kohtaavat suuriakin haasteita. Nämä väitteet on lukuisia kertoja todistettu vääriksi. Muutkin eläimet tarvitsevat haasteita ja tarkoituksellisuutta ja ahdistuvat erityisen voimakkaasti siitä, jos ne eivät voi vaikuttaa tilanteeseensa. Valitsemistesteissä eläinten on jopa todettu nälkäkauden jälkeen valitsevan ennemmin ruoka-annoksen, jonka eteen on tehtävä raskasta työtä, kuin saman annoksen suoraan kuonon eteen annettuna. Niin tärkeää tarkoituksellisuuden ja tavoitteellisuuden kokemus on muillekin eläinlajeille.

Eläimen pintapuolinen hyvinvointi, kuten kasvu, ei todista eläimen olevan psyykeltään terve.

Psyykkinen kipu on tosiasia vankeudessa. Se näkyy käyttäytymishäiriöinä, kuten stereotyyppisenä käyttäytymisenä tai aggressiivisuutena, mutta myös apatiana. Stereotyyppisesti liikehtivä eläin yrittää helpottaa oloaan poikkeavalla toistamisella. Rauhallinen tai ”kiltti” eläin voi olla antanut periksi ja yrittää selviytyä psyykkisestä kivusta lamaantuneisuuden avulla. Vaikka tietty eläinlaji olisi viettänyt kymmeniä sukupolvia vankeudessa ja jalostustyöllä olisi saatu aikaan suuria fysiologisia ja käyttäytymiseen liittyviä muutoksia, lajin perustavimmat tarpeet eivät ole hälvenneet niin, että sen voisi sanoa voivan hyvin vankeudessa. Suurilta osin jalostustyö kohdistuu fysiologisiin ominaisuuksiin. Käyttäytymisen osalta taas helppohoitoisuus, rauhallisuus ja muut vastaavat eivät välttämättä tarkoita hyvinvoinnin lisääntymistä. Eläimen pintapuolinen hyvinvointi, kuten kasvu tai karvanlaatu, ei todista eläimen olevan psyykeltään terve.

Muiden eläinlajien hyväksikäyttöä ihmisen mukavuuden nimissä perustellaan välillä harhaisesti evoluutioon liittyvin argumentein. Nämä väitteet on helppo kumota evoluutiobiologisin perustiedoin. Eläimestä ei voida jalostuksen keinoin kesyttää pois sen varhaisimpia tarpeita, kuten turvan, virikkeiden, sosiaalisen toiminnan ja jälkeläishoivan tarpeita. Evoluutio ei ole eläinten laskelmoinnin tulos, jokin täydellistymiseen tähtäävä mekanismi, eivätkä eläimet harkitse ja tavoittele suurta jälkeläismäärää. Vaikka tehokkaimmin lisääntyvät eläimet ovat siirtäneet geenejään parhaiten historiassa, nykyään elossa olevat eläimet eivät laskelmoi, että ihmisen tekemä lisääntymään pakottaminen edistäisi niiden evolutiivista kelpoisuutta. Eihän ihminenkään toimi siten. Evoluutio ei ole tarkoitushakuinen prosessi. Se on sokeana luonnonlakina seurannut genetiikkaa, olosuhteita ja tapahtumia, eikä evolutiivisen ”pärjäämisen” tai populaatiokasvun nimissä voida perustella massiivista yksilöiden hyötykäyttöä.

Viimeisenä evoluutioteorian vinoutuneena sovelluksena esitetään joskus, että ihminen on saavuttanut älykkyytensä ja asemansa lihansyönnin seurauksena. Se, että lihansyönti on aikanaan tarjonnut suuremman määrän tarpeellista proteiinia, ja metsästys vaatinut lisääntynyttä kommunikointia, ei perustele tämän hetken ratkaisuja. Proteiinia ja kommunikatiivisia haasteita saa tällä hetkellä muualta riittämiin. Ihmislajin historiassa on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat vaikuttaneet merkitsevästi evoluutioomme, mutta joita ei enää voida nähdä moraalisten ratkaisujen perusteluina.

Pelkkä olemassaolo on broilereille hyvin kivuliasta.

Eläinten oikeuksien kohdalla muiden lajien edustajille halutaan taata oikeus elää tavalla, joka niille on miljoonien vuosien aikana kehittynyt luontaiseksi. Tämänhetkisessä eläintuotannossa vallitsevat olosuhteet eivät yllä lähellekään sitä, minkä voi nähdä olevan eläimelle tarpeeksi. Jatkuvaa ympäristön tutkiskelua kaipaamaan kehittyneet eläimet seisovat apaattisina karsinoissa. Olennot, jotka ovat kehittyneet välittämään jälkeläisistään äärimmäisen paljon ja kaipaamaan niiden läheisyyttä, aivan ihmisen tapaan, ovat synnyttämiskoneita, joilta niiden jälkeläiset vieroitetaan heti syntymän jälkeen.

Broilerit on jalostettu kasvamaan niin valtaviksi, etteivät niiden side- ja tukikudokset ja verenkiertoelimistö kestä ruhon massaa. Pelkkä olemassaolo on broilereille niin kivuliasta, että ne eivät toteuta lajilleen tyypillistä tutkimis- ja nokkimiskäyttäytymistä kuin kipulääkkein lääkittyinä. Eläimiä löytyy joka päivä kuolleina eläintuotantohalleista. Kuolleisuus on normaalia, ja siihen suhtaudutaan lähinnä taloudellisena ”hävikkinä”. Joissakin tuotantomuodoissa tarvitaan lähinnä naaraita, jolloin urospuoliset yksilöt tapetaan jo elämänsä alkuvaiheissa. Monia kivuliaita ja kauhua aiheuttavia toimenpiteitä suoritetaan pienten säästöjen nimissä ilman puudutusta tai rauhoitusta.

Eläinkokeita suoritetaan muiden lajien edustajilla suurelta osin taloudellisen kilpailun, patenttien pimittämisen ja turhamaisuuden nimissä. Sairauksien parantaminen on taustalla vain pienessä osassa eläinkokeista. Eläintarhoissa vain noin 15 % eläimistä edustaa uhanalaisten lajien niin kutsuttua geenipankkia, eivätkä edes niiden lajien olosuhteet elintaitojen kehittymisen kannalta tue suojelutavoitteita onnistuneesti. Esimerkkejä muiden lajien hyväksikäytön epäkohdista ja niistä vaikenemisesta riittäisi paljon. Vapaudenriisto ja kaltaistemme turha tappaminen ei voi näyttää kauniilta ja kestävältä. Ei, vaikka annettaisiin se puolikas lisäneliömetri lisää tilaa.

Älykkyys on yhteistä ja omanlaistaan

Muiden eläinten vapaudenriistoa ja tappamista perustellaan myös sillä, että ne ovat  ”vain” eläimiä eivätkä tiedä haluta enempää. Tosiasiassa ihminenkin on ”vain” eläin ja yhtä pitkälle kehittynyt kuin muutkin tällä hetkellä olemassa olevat eläinlajit. On totta, että ihminen on ainoa eläinlaji, joka toteuttaa omaa älykkyyttään ratkaisemalla yhtälöitä ja siirtämällä tietämystään ihmiskulttuurin tunnustamin keinoin eteenpäin. Muilla eläinlajeilla evolutiiviset tarpeet ovat olleet erilaisia, eikä niiden älykkyyden tai tietoisuuden suhteuttaminen ihmisen vastaaviin ole tarkoituksenmukaista. Inhimillinen älykkyys on ominaista vain ihmiselle, mutta samoin muiden lajien älykkyys on ominaista ja uniikkia vain niille. Ihmisen tietoisuus on varmasti lajinomaisesti omanlaisensa, mutta samoin on muiden lajien vastaavan laita. Älykkyys ja tunteet ovat kiistatta läsnä muissakin eläimissä kuin ihmisessä, lajille ominaisten tarpeiden mukaisiksi kehittyneinä.

Älykkyys ja oppimiskyky on eläinlajien perusominaisuus ja sellaisena hyvin yleinen ilmiö. Niinkin ”alkeellisina” pidetyt eläimet kuin liskot kykenevät oppimaan uutta ja soveltamaan oppimaansa niille täysin uudenlaisiin tilanteisiin. Myös kalat oppivat ja keksivät ja osaavat käyttää työkaluja hyvinkin soveltavasti. Monilla lajeilla kädellisistä kaloihin eloonjäämistaidot opitaankin vanhemmilta tai lajikumppaneilta. Eläinten käyttäytymistieteessä ei enää 70–80-lukujen jälkeen ole puhuttu ”vaistoista” ilman tunne-elämään pohjaavaa selitystä, mystisinä muiden eläinlajien toimintaa ohjelmoivina tekijöinä. Tunteet ovat ikivanha, mystiikkaa helpompi eläinten toimintaa kelpoisuuden suuntaan ohjaava tekijä. Aivan kuten ihmiset, muutkin eläimet assosioivat ja yhdistävät ja toimivat sitten älykkyyteensä turvaten, maksimoidakseen positiiviset tunteet ja tuntemukset. Esimerkiksi äidinvaisto ei ole muilla eläimillä sen enempää mystinen ”vaisto” kuin ihmisellä; kyseessä ovat yksilön tunteet jälkeläistään kohtaan. Kanaäiti kokee negatiivisia tunteita, jos näkee jälkeläisensä vahingoittuvan, aivan kuten ihmisäitikin.

Siat ovat älykkäämpiä kuin rakastamamme koirat.

Biologinen tieto horjuttaa tunnepohjaista toiveajattelua ihmisestä tietoisena ja älyllisenä olentona ”vaistonvaraisen” massan yläpuolella. Mustekalat kykenevät huijaamaan tutkijoitaan. Siat ovat älykkäämpiä kuin rakastamamme koirat. Suuri osa testatuista eläimistä on läpäissyt itsetietoisuutta koskevat peilitestit, vaikka testit on suunniteltu hyvin ihmislähtöisesti. Merinisäkkäillä, ja todennäköisesti monilla muillakin eläinlajeilla, on omat kulttuurinsa. Kädellisiltä ja linnuilta on löytynyt merkkejä mielen teoriasta, ja niin edelleen. Ei ole olemassa mitään sellaista, joka erottaisi ihmisen muista eläimistä ja oikeuttaisi meille muiden eläinlajien sortamisen ja turhan tappamisen. Ihmislajille on ominaista sisäinen vaihtelu älykkyystasoissa, mutta silti moraalisessa ajattelussamme ei, onneksi, kannateta yksilöiden oikeuksien rajoittamista näillä perusteilla. Se, miten kohtelemme toisten lajien edustajia, on ristiriidassa niin moraalisten periaatteidemme kuin loogisen ajattelun kanssa.

Eläinoikeustoiminnan rooli

Eläinoikeustoiminnan tavoite ei ole vapauttaa eläimiä luontoon, vaan lopettaa eläinten pitäminen koneen roolissa. Ihminen on jalostanut niin sanotut ”tuotantoeläimet” sellaisiksi, joita ne ovat nyt, ja pakottaa ne lisääntymään toistuvasti. Esimerkiksi lehmät pakotetaan lisääntymään joka vuosi, jotta ne tuottaisivat jatkuvasti maitoa. Lehmät eivät voi valita lisääntymiskumppania tai –ajankohtaa, vaan keinosiementäminen tehdään ihmisen ehdoilla. Lehmillä ei ole tarve lisääntyä, vaan paritella. Siten keinosiementämistä ei voida pitää palveluksena tai luontaisena asiana eläimelle. Eläinten oikeuksien mukainen eläintuotannon alasajo toteutettaisiin yksinkertaisesti lopettamalla jatkuva lisääntymään pakottaminen.

On ymmärrettävää, että teollisen mittakaavan tuotannossa mukana olevat työntekijät eivät halua nähdä eläimiä älykkäinä, tuntevina ja tiedostavina yksilöinä, mutta oikeudenmukaisuuden ja rationaalisuuden nimissä tällaiset faktat tulisi tunnustaa.

Eläintuotannon alasajo tarkoittaisi todennäköisesti joidenkin alalajien sukupuuttoa. Toisaalta eläintuotannon jatkaminen nykytasolla tarkoittaa useiden luonnonvaraisten eläinlajien sukupuuttoa, niin ekologisesti kestämätön tuotantomuoto on kyseessä. Kaikki niin sanotut "tuotantoeläimet” lisääntyvät ja elävät koneeksi alistetun, kivuliaan elämänsä vain siksi, että ihminen ylläpitää niiden lisääntymistä yhtenä turhana hyväksikäytön muotona. Eläintuotannon lopettaminen ei siten olisi eläinten sentimentaalista luontoon vapauttamista, vaan kyseessä olisi hyväksikäytön ja lisääntymään pakottamisen päättäminen. Eläintuotannon lopettaminen ei siis tarkoittaisi eläinten tappamista, vaan tappamisen lopettamista. Eikä eläinten oikeuksien ajaminen ole hyväntekeväisyyttä, vaan pahointekemisen lopettamista.


Aineistoa ja lisätietoa

  • Broom, D. 1998. Welfare, Stress, and the Evolution of Feelings. Advances in the study of behavior 27: 371-403 
  • Boissy, A., Manteuffel, G., Bak Jensen, M., Oppermann Moe, R., Spruijt, B., Keeling, L., Winckler, C., Forkman, B., Dimitrov, I., Langbein, J., Bakken, M., Veissier, B. & Aubert, A. 2007. Assessment of positive emotions in animals to improve their welfare. Physiology and Behavior 92(3): 375-397 
  • Broom, D., Sena, H. & Moynihan, K. 2009. Pigs learn what a mirror image represents and use it to obtain information. Animal Behaviour 78(5): 1037-1041 
  • Brown, C. & Laland, K. 2001. Social learning and life skills training for hatchery reared fish. Journal of Fish Biology 59(3): 471-493 
  • Carlstead, K., Seidensticker, J. & Baldwin, R. 1991. Environmental enrichment for zoo bears. Zoo Biology 10(1): 3-16 
  • Dawkins, M. 1990. From an animal’s point of view: Motivation, fitness, and animal welfare. Behavioral and brain sciences 13: 1-9 
  • Edgar, J., Lowe, J., Paul, E. & Nicol, C. 2011. Avian maternal response to chick distress. Proceedings of the Royal Society in Biological Sciences 278: 3129-3134 
  • Elwood, R., Barr, S. & Patterson, L. 2009. Pain and stress in crustaceans? Applied Animal Behaviour Science 118(3): 128-136 
  • Elwood, R. & Appel, M. 2009. Pain experience in hermit crabs? Animal Behaviour 77(5): 1243-1246 
  • Gregory, N. 2008. Physiology and Behaviour of Animal Suffering. Blackwell Publishing. 
  • Huber, L. & Gajdon, G. 2006. Technical intelligence in animals: the kea model. Animal Cognition 9: 295-305 
  • Latham, N. & Mason, G. 2008. Maternal deprivation and the development of stereotypic behavior. Applied Animal Behavioir Science 110(1-2): 84-108 
  • Leal, M. & Powell, B. 2012. Behavioural flexibility and problem-solving in a tropical lizard. Biological Letters 8: 28-30 
  • Low, P., Panksepp, J., Reiss, D., Edelman, D., Van Swinderen, B., Koch, C. 2012. The Cambridge Declaration on Consciousness. 
  • Magin, C., Johnson, T., Groombridge, B., Jenkins, M. & Smith, H. 1994. Species extinctions, endangerment and captive breeding. Teoksessa: Creative conservation: interactive management of wild and captive animals. Chapman & Hall London. S. 1 – 32 
  • Mason, G. 1991. Stereotypies and suffering. Behavioural Processes 25(2-3): 103-115 
  • Mason, G., Cooper, J. & Clarebrough, C. 2001. Frustrations of fur-farmed mink. Nature 410: 35-36 
  • Moberg, G. P. 2000. Biological responses to stress: implications for animal welfare. Teoksessa: The Biology of Animal Stress: Basic Principles and Implications for Animal Welfare (edit. G. P. Moberg & J. A. Mench), s. 1-21. Wallingford: CAB International 
  • Morgan, K. & Tromborg, C. 2007. Sources of stress in captivity. Applied Animal Behaviour Science 102: 262-302 
  • Panksepp, J. 1998. Affective neuroscience: the foundations of human and animal emotions. Oxford University Press 
  • Pepperberg, I. 2006. Cognitive and communicative abilities of Grey parrots. Applied Animal Behaviour Science 100(1-2): 77-86 
  • Plotnik, J., de Waal, F. & Reiss, D. 2006. Self-recognition in an Asian elephant. PNAS 103(45): 17053-17057 
  • Prior, H., Schwarz, A. & Güntürkün, O. 2008. Mirror-induced Behaviour in the Magpie (Pica pica): Evidence of Self-Recognition. PloS Biol 6(8): ): e202. doi:10.1371/journal.pbio.0060202 
  • Reiss, D. & Marino, L. 2001. Mirror self-recognition in the bottlenose dolphin: A case of cognitive convergence. PNAS 98 (10):  5937-5942 
  • Suboski, M. & Templeton, J. 1989. Life skills training for hatchery fish: Social learning and survival. Fisheries Research 7(4): 343-352 
  • Tierney, A. 1986. The evolution of learned and innate behavior: Contributions from genetics and neurobiology to a theory of behavioral evolution. Animal Learning & Behavior 14(4): 339-348 
  • Veissier, I., Boissy, A., Désire, L. & Greiveldinger, L. 2009. Animals’ emotions: Studies in sheep using appraisal theories. Animal Welfare 18(4): 347-354 
  • Wilkinson, A., Kuenstner, K., Mueller, J. & Huber, L. 2010. Social learning in a non-social reptile (Geochelone carbonaria). Biology Letters 6(5): 614-161 
  • Prior H, Schwarz A, Güntürkün O (2008) Mirror-Induced Behavior in the Magpie (Pica pica): Evidence of Self-Recognition . PLoS Biol 6(8): e202. doi:10.1371/journal.pbio.0060202 

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
PL 362
00131 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi