Lahjoita

Tietoa lahjoittamisesta

Mihin lahjoituksia käytetään?

Jokainen lahjoitus käytetään työhön eläinten oikeuksien puolesta. Oikeutta eläimille tutkii eläinten oikeuksien toteutumista suomalaisessa eläintuotannossa, vaikuttaa yleiseen tietouteen eläinten oikeuksista ja veganismista tiedottamalla ja kampanjoinnilla. Tiedotamme kanavissamme eläinten tilanteen ja oikeuksien kehityksestä kaikkialla maailmassa. 

Kerätyt varat käytetään laaja-alaiseen eläinoikeustyöhön, joka sisältää kampanjoinnin (mm. Yritysvastuu ja Vegaanihaaste), tiedottamisen, aktivismin sekä vaikuttamis- ja tutkimustyön. Oikeutta eläimille toimii läheisesti ja yhteistyössä useiden eläinten asemaan vaikuttavien kansainvälisten ja kansallisten järjestöjen kanssa ympäri maailman.

Mitä lahjoituksellasi saadaan aikaan?

Vuonna 1995 perustettu Oikeutta eläimille on osoittanut, että ihmiset haluavat muutosta eläinten kohteluun. Työmme ansiosta useat isot yritykset ovat luopuneet häkkikanaloissa tuotettujen munien käytöstä, useat muotitalot ovat luopuneet turkisten käytöstä, olemme edesauttaneet eläinystävällisten elämäntapojen suosion merkittävää kasvua, olemme tuoneet esiin piilotettuja totuuksia eläintuotannosta ja pelastaneet eläinten henkiä nostamalla ihmisten tietoisuutta. Saavutuksemme eivät olisi mahdollisia ilman tukijoitamme, sillä me emme ota tukea valtioilta tai suuryrityksiltä.

Pelkästään olemalla tukijamme osoitat päätöksentekijöille, että olet huolissasi eläinten oloista ja haluat aktiivisesti ajaa muutosta kanssamme. Kun annamme lausuntoja medialle, on äänemme sitä vahvempi, mitä enemmän meitä on. Sinun kanssasi pystymme vaikuttamaan enemmän.

Mitä eri lahjoitusmuotoja meillä on?

Voit tukea meitä seuraavilla tavoilla:

Kuukausittainen tuki Suurin osa tukijoistamme on kuukausitukijoita. Kuukausilahjoittajat tekevät mahdolliseksi työmme jatkamisen ja pitkäjänteisen suunnittelun. Pysyvien muutosten aikaansaamiseksi jatkuva tukesi on meille ratkaisevan tärkeä. Voit valita kuukausittaisen pankki- tai luottokorttiveloituksen ja niin halutessasi myös suoramaksun tai e-laskun.

Tukijäsenyys Tukijäsenyys maksaa 50 € vuodessa, ja tekee työmme jatkuvuuden mahdolliseksi yhdellä vuosittaisella maksulla. Pystyt myös ostamaan ainaisjäsenyyden joka maksaa 1000 €! Vähävaraiselle maksu on 25 €.

Tukijäsenyys on vastikeellista lahjoittamista ja saat vastineeksi lahjoituksestasi jäsenkortin, jolla saat alennuksia eläinystävällisissä liikkeistä palveluista. Tukijäsenien lahjoittamaa rahaa ei sido samalla tavalla poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa, jonka vuoksi tukijäsenmaksuista saavat varat voi käyttää laaja-alaisemmin eläinoikeustyötä hyödyttävään toimintaan.

Tukijäsenyyden voi maksaa helposti maksukortilla. Huom! Voit olla tukijäsen ja kuukausitukija yhtä aikaa!

Kertalahjoitus. Voit myös antaa halutessasi kertalahjoituksen – 100 €, 50 €, 25 € tai minkä tahansa summan, joka sinulle parhaiten sopii.

Testamentti. Oletko miettinyt, mitä haluat jättää tuleville ihmis- ja eläinsukupolville? Päätöksen testamentista voi tehdä minkä ikäisenä tahansa!

Syntymäpäiväkeräys Merkkipäiväsi lähestyessä pystyt myös luomaan meille oman syntymäpäiväkeräyksesi. Voit asettaa tavoitteeksi itsellesi sopivimman summan ja seurata tavoitteesi täyttymistä oman syntymäpäiväkeräys sivusi kautta.

Miksi tukesi merkitsee meille niin paljon?

Emme vastaanota yhteiskunnallista avustusta tai muuta suoraa tukea hallitukselta tai poliittisilta organisaatioilta. Tällä varmistamme puolueettomuutemme. Yrityksiltä saamamme tuki on vähäistä. Jos otamme tukea vastaan yrityksiltä, selvitämme ko. organisaatioiden mahdolliset kytkökset eläintuotantoon. 

Lahjoitusten vastaanottamisesta ja keräyksen järjestämisestä kertyy korkeintaan kohtuulliset kustannukset suhteessa lahjoituksen arvoon, eli toimimme äärimmäisen kustannustehokkaasti. Emme esimerkiksi lähetä paperilaskuja, jotta pystymme pitämään käsittelykustannukset alhaisina.

Miten suojelemme yksityisyyttäsi?

Noudattamme henkilötietolakia (523/1999) tietosuojaperiaatteissamme. Emme ikinä anna verkkosivuilla ja tapahtumissa kerättyjä yhteystietoja kolmansille osapuolille. Tietoja voidaan käyttää omista kampanjoistamme ja työstämme tiedottamisen. Tietoja ei luovuteta Oikeutta eläimille -yhdistyksen ulkopuoliseen käyttöön. Tukijarekisteriä käsitellään ehdottoman luottamuksellisena ja se on asianmukaisesti suojattu ulkopuolisilta. Sähköiseen viestintään kysytään lupa GDPR:n mukaisesti ja sinulla on oikeus saada sinua koskevat tietosi meiltä. Säilytämme tietoja tietosuojalausuntomme mukaisen ajan.

Miten voin muuttaa tukisummaa tai perua lahjoituksen?

Lahjoituksen tukisummaa on mahdollista korottaa,  laskea, tai peruuttaa kokonaan ottamalla meihin yhteyttä: 044 722 3351 tai lahjoitukset@oikeuttaelaimille.fi. Saat apua kaikkiin kuukausilahjoituksiin tai tukijäsenyyteen liittyvissä asioissa.

Miten ilmoitat yhteystietojen muutoksesta? 

Voit ilmoittaa kaikista lahjoittamiseen liittyvistä muutoksista: 044 722 3351 tai lahjoitukset@oikeuttaelaimille.fi. Tämä koskee osoitteen, puhelinnumeron, sähköpostin tai muiden yhteystietojen muutoksia, lahjoituksen määrän tai eräpäivän muutoksia tai mitä tahansa muita kysymyksiä, joihin et löydä vastauksia tältä sivulta. Autamme sinua mielellämme.

Mitä tapahtuu, jos et pysty maksamaan tukea?

Mikäli sinulla on käytössä toistuva korttimaksu ja veloitus kortilta ei onnistu sovittuna päivänä, koitetaan maksua veloittaa uudestaan muutamana seuraavana pankkipäivänä, minkä jälkeen maksu raukeaa. Jos sinulla on käytössä automaattinen e-laskutus, ja laskun tiedot eivät täyty, pankki pyytää sinulta erikseen vahvistusta uuteen maksuun.

Tukijuuteesi ei vaikuta se, jos kuukausittainen lahjoituksesi jää syystä tai toisesta joskus maksamatta. Tukesi ei kerry tai muutu suuremmaksi vaikka veloitus ei aina onnistuisikaan vaan lähetämme sinulle vain uuden laskun seuraavana laskutuspäivänä.

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi