Lahjoita

Yksi viikonloppu Pohjanmaan turkistarhoilla

Tämän sivun kuvat on otettu kahdeksalla eri turkistarhalla Pohjanmaan maakunnissa. Ne on otettu yhden viikonlopun aikana heinäkuussa 2020. Tältä näyttää turkistarhaus Suomessa muutamalla vierailulla satunnaisille turkistarhoille.

Järkyttävin osa materiaalia julkaistiin jo heti kuvaamisen jälkeen, kun kuvaajat löysivät supikoiran, joka roikkui häkin oven lukitusmekanismiin juuttuneena. Häkin salvan tanko oli lävistänyt eläimen nahan silmän ja otsan alueelta. Kuvaajat auttoivat eläimen irti, ja Oikeutta eläimille -yhdistys teki tapauksesta eläinsuojeluilmoituksen heti kuvat saatuaan.

– Olemme tuoneet esille eläinten oloja tarhoilla jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta emme ole aiemmin törmänneet mihinkään näin järkyttävään, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -järjestöstä.

Häkin salvan tappi on lävistänyt supikoiran silmän Lohtajalla.

Silmästään häkissä roikkuva supikoira on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Brittiläisen Mirror-lehden artikkeli kysyy, miksi maahan tuodaan turkiksia Suomesta, vaikka turkistarhaus on siellä kielletty jo vuonna 2000.

Muissa kuvissa näkyi pahasti vammautuneita sekä häkkeihin jätettyjä kuolleita eläimiä. Kauhavalaisella tarhalla häkissä oli kuollut ketunpoikanen, jonka pää oli irti muusta ruumiista. Toiset pennut leikkivät irtopäällä ja pureskelivat sitä. Muilla tarhoilla eläimillä oli vammoja esimerkiksi silmissä ja korvissa. Kaikilla tarhoilla eläinten olot olivat ahtaat ja lähes virikkeettömät.

Ketunpentu puree toisen pennun irtonaista päätä turkistarhalla Kauhavalla.

Oikeutta eläimille haluaa nostaa turkistarhojen olot julkiseen keskusteluun. 

– Suomessa suurin osa ihmisistä suhtautuu hyvin kriittisesti eläinten tarhaamiseen ahtaissa häkeissä pelkkien turkisten takia. Silti päättäjät eivät ole pystyneet parantamaan eläinten oloja juuri lainkaan. Myöskään Marinin hallituksen hallitusohjelma ei lupaa eläimille konkreettisia parannuksia, sanoo Kristo Muurimaa.

Minkin silmä on vammautunut pahasti. Uusikaarlepyy.
Ketun korva on vammautunu. Kauhava.
Ketunpoikasen korvan paikalla on verinen haava. Kruunupyy.
Kettuemo poikastensa kanssa. Kauhava.
Ketunpoikanen makaa kuolleen häkkitoverinsa ruumiin päällä. Kuolleen pennun pää on irti.

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
PL 362
00131 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi