Kesysian esi-isä on villisika. Sen domestikaatio alkoi noin 8000 vuotta sitten Etelä-Euroopan, Vähä-Aasian ja nykyisen Irakin alueilla. Villisika on edelleen melko yleinen villieläin monin paikoin Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Luonnossa elävät kesyt siat käyttäytyvät varsin samalla tavalla kuin niiden villit sukulaiset. Villi- ja kesysiat pystyvät saamaan keskenään lisääntymiskykyisiä porsaita.

Toimelias sika viihtyy metsässä ja tasangoilla

Siat ovat aktiivisia laumaeläimiä, joiden luonnollisiin tarpeisiin kuuluu ennen muuta ruoan tonkiminen maasta ja lauman arvojärjestyksen noudattaminen sekä pesän rakentaminen ennen porsimista. Älykkäänä ja uteliaana eläimenä sika pitkästyy helposti. Elinalueena siat suosivat metsämaastoa, mutta ne viihtyvät myös tasangolla sekä vuoristo- ja viljelyalueilla. Sikojen elinpaikassa on aina kosteikkoja, joissa ne voivat rypeä. Elinalueen laajuus voi vaihdella muutamasta hehtaarista moneen sataan hehtaariin.

Sikalauman muodostaa kaksi tai useampi emakkoa eri-ikäisten porsaiden kanssa. Laumaan kuuluu 8–10 eläintä, mutta jopa 80 sian ryhmiä on tavattu. Aikuistumisen jälkeen urokset jättävät lauman tai ne ajetaan pois, ja urokset voivat muodostaa omia ryhmiä. Vanhemmat sukukypsät karjut elävät useammin yksin ja käyvät emakkolaumassa vain lisääntymisaikana. Laumassa vallitsee tilanteen mukaan vaihteleva arvojärjestys, jossa urokset ovat huipulla ja nuoret siat alimpana. Arvojärjestyksen ylläpitämiselle olennaista on sikojen hyvä hajuaisti, jonka avulla ne tuntevat toisensa. Ne pitävät yhteyttä myös ääntelemällä.

Siisti pesä on sialle tärkeä

Luonnonolosuhteissa siat rakentavat yhteisen pesän, joka on niiden makuualusta ja suojaa niitä tuulelta. Sialle on tärkeää, että syömis-, lepo- ja ulostusalue ovat erillään: makuupesät ovat kaukana ruokintapaikalta, ja eläimet kulkevat vähintään seitsemän metriä pesän ulkopuolelle ennen virtsaamista ja ulostamista muun muassa suojautuakseen loistartunnoilta. Ne ulostavat mieluiten hämäriin, suojaisiin ja kosteisiin paikkoihin, ja jopa vastasyntyneet pikkupossut pyrkivät ulostamaan pesän reunan yli. Häkeissä ja ahtaissa karsinoissa pidetyillä sioilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa tätä taipumusta, mutta äärimmäisen ahtaissa kasvatusoloissakin monet pyrkivät ulostamaan kauas makuupaikasta.

Siat elävät luonnossa hyvin vaihtelevissa oloissa, joten niille on kehittynyt voimakas taipumus tutkia ympäristöä. Ne haistelevat, tonkivat ja näykkivät kärsällä ja oppivat helposti uutta. Suurin osa valveillaoloajasta käytetään ruoan hakemiseen ja syömiseen. Pääasiallista ruokaa ovat kasvit, mutta myös esimerkiksi raadot, hyönteiset ja käärmeet kelpaavat. Sikalassa sen sijaan ruoka on syötävä nopeasti ja se on yleensä aina samanlaista.

Turhautuminen johtaa hännän puremiseen

Nykyaikaisessa suursikalassa voi olla jopa 10 000–20 000 sikaa, ja eläinsuojelulaissa ryhmäkarsinan yhdelle satakiloiselle eläimelle on varattu tilaa noin 0,65 neliömetriä. Karsinoissa on yleensä betonilattia tai osittain tai täysin ritilälattia. Yksipuolinen ruokailu, karut kuivikkeettomat karsinat, huono ilmanvaihto, liian suuret ryhmät, ahtaus ja loistartunnat ovat syynä sikojen stereotyyppisen käyttäytymisen moniin muotoihin, kuten häkin putkien ja toisten häntien pureskeluun. Kun ruokaa ja tilaa on rajoitetusti, siat tekevät kaikkensa päästäkseen ruokakaukalolle. Häntää puremalla sika ajaa toisen pois tieltään, ja hännästä lähtevä veren haju saa toisetkin hyökkäämään saman saparon kimppuun. Avoimista haavoista voi päästä tulehdusbakteereja, jotka muodostavat paiseita. Kovalla betonilattialla makaaminen aiheuttaa sioille muun muassa niveltulehduksia ja sorkkavikoja.

Karsinassa vallitsee sosiaalinen arvojärjestys, jonka mukaan siat jakavat rehun, makuutilan sekä ulostamis- ja virtsaamispaikat. Hierarkian alimmaiset kärsivät sitä enemmän, mitä vähemmän resursseja on jaettavana. Tilanahtaus pakottaa siat käyttämään resursseja eri aikoihin, ja arvojärjestyksen alimmaiset jäävät usein muita selvästi heikommiksi.

Emakko porsii häkissä

Sikaloita on Suomessa kolmen tyyppisiä. Emakkosikaloissa pidetään emakoita ja niiden jälkeläisiä, ja niissä on keskimäärin 60 emakkoa. Porsaat myydään noin 10 viikkoisina lihasikalaan, jossa ne kasvavat loppuelämän ajan. Lihasikaloissa on keskimäärin vajaa 1300 sikaa kerralla. Yhdistelmäsikalassa emakkojen porsaat kasvatetaan teuraaksi asti.

Emakot kantavat jälkeläisiä kolmen kuukauden, kolmen viikon ja kolmen päivän ajan ja synnyttävät keskimäärin 13 poikasta kerrallaan. Enimmillään poikasia voi olla jopa 20. Emakolla on vain 14 nisää. Mikäli pahnueita ei tasata, osa porsaista kuolee nälkään.

Villisiat porsivat kerran vuodessa vain 3–6 porsasta. Luonnossa emakot eristäytyvät laumasta ja alkavat rakentaa pesää noin pari päivää ennen porsimista. Sikaloissa tulevat äidit laitetaan tavallisesti synnyttämään porsimishäkkiin, jossa emakko ei mahdu kääntymään ympäri. Häkin tarkoituksena on estää emakkoa tallaamasta vastasyntyneitä porsaita. Luonnonoloissa emakko pitää huolen, etteivät porsaat jää sen alle. Liukas, kostea betonilattia vaikeuttaa ylösnousu- ja makuullemenoliikkeitä, kun häkeissä eläneiden eläinten lihaskunto on heikko. Eläin ei voi hallita liikkeitään tai kääntyä nuuskimaan porsaita, mikä aiheuttaa stressiä. Vajaa 14 prosenttia porsaista kuolee ennen vieroitusta.

Porsaat vieroitetaan emoista tuotantotiloilla noin neljän viikon ikäisinä. Luonnossa vieroitus tapahtuisi vasta 2–3 kuukautta myöhemmin. Vieroituksen jälkeen emakko siirretään niin kutsutulle siemennysosastolle, jossa emakolle yritetään saada ovulaatio. Noin viiden päivän päästä osastolle siirtämisen jälkeen emakko keinosiemennetään. Monissa sikaloissa emakot pidetään siemennysosastolla neljä viikkoa lähes yhtä ahtaissa häkeissä kuin porsitusosastolla. Eläimet siis joutuvat olemaan noin puolet vuodesta häkeissä, joissa ne eivät pysty edes kääntymään ympäri. Siemennysosaston jälkeen emakot siirretään niin kutsutulle joutilasosastolle odottamaan seuraavaa porsimisaikaa. Joutilastilassa sialla on hieman enemmän tilaa kuin muissa häkeissä.

Porsaan elämän kova alku

Porsaille tehdään niiden ensimmäisten elinpäivien aikana monta kivuliasta toimenpidettä. Alle seitsemän päivän ikäinen karjuporsas kastroidaan ilman puudutusta. Kastrointi tehdään myöhemmällä iällä kehittyvän ”karjunhajun” estämiseksi. Teurastamot ohjeistavat tilallisia antamaan kipulääkettä, mutta lääke ei lievitä itse toimenpiteen aikana aiheutuvaa kipua: kipulääke ei ole sama kuin puudutusaine. Joidenkin porsaiden korvat lovetaan, ja osalle isketään tatuointi. Jotkin tilat katkaisevat tai hiovat porsaiden hampaat, vaikka sitä ei saisi lain mukaan tehdä rutiiniluonteisesti.

Porsaiden yleisimpiä kuolinsyitä ovat ripuli, ruhjoutuminen ja tukehtuminen. Osittain syynä on emon välinpitämätön suhtautuminen alleen jäävän porsaan kirkumiseen. Välinpitämättömyys voi johtua sairaudesta, kuumuudesta, melusta tai stressistä. Porsaille saattaa tulla pahoja vaurioita esimerkiksi polviin, kun ne osuvat kovaan betonilattiaan imetyksen aikana, koska kilpailu nisistä on kova.

Siat kärsivät helposti kuumuudesta, sillä niillä ei juuri ole hikirauhasia eivätkä ne läähätä tehokkaasti. Ne säätelevät lämpöä rypemällä vedessä ja mudassa ja kylmällä ilmalla kerääntymällä yhteen. Nuoret porsaat ovat alttiita kylmälle, kun taas iso emakko saattaa kärsiä vierellä porottavasta lämpölampusta. Kuumassa karsinassa sika voi joutua kieriskelemään omassa lannassaan viilentyäkseen. Karsinoiden likaisuus aiheuttaa ripulia, joka myös tappaa paljon porsaita.

Kun porsaat on vieroitettu emostaan, ne siirretään ryhmäkarsinoihin.

Vieroitusosastolta lihasikalaan

Porsaita pidetään vieroitusosastolla noin kymmenenviikkoisiksi saakka, minkä jälkeen ne siirretään lihasikalaan. Noin kymmenen sian karsinat ovat usein karuja, ja virikkeenä on esimerkiksi ketjussa roikkuva halko tai pelkkä metallinen ketju. Joissakin sikaloissa annetaan hieman olkea tai sanomalehti revittäväksi, mutta se ei riitä ahkerille ja puuhakkaille sioille, vaan ne turhautuvat.

Teurastus

Lihasiat viedään teurastamolle vajaan puolen vuoden ikäisinä. Kuljetukset teurastamolle kestävät keskimäärin 6 tuntia, mutta laki sallii myös 24 tunnin kuljetukset. Kuljetuksissa eläimet joutuvat vastakkain niille vieraiden yksilöiden kanssa, mikä aiheuttaa stressiä. Ennen teurastusta eläimet tainnutetaan hiilidioksidilla tai sähköllä. Vuoden aikana Suomessa teurastetaan yli kaksi miljoonaa sikaa.

10 faktaa sioista

  1. Luonnossa siat voivat elää yli 20-vuotiaiksi, ja emakot porsivat ensimmäisen kerran vasta nelivuotiaina.
  2. Sikojen sosiaaliset verkostot ovat monitahoisia, ja niihin liittyvät tunnesiteet ovat vahvoja.
  3. Siat tunnistavat toisensa ja ylläpitävät lauman sosiaalista hierarkiaa hyvän hajuaistinsa avulla. Erilaisilla eleillä on myös tärkeä merkitys.
  4. Siat käyttävät ainakin 20 eri ääntä kommunikoimiseen.
  5. Siat viettävät suuren osan ajastaan tutkimalla ympäristöään suullaan ja kärsällään. Kärsä on sian herkin kohta, ja sen tunto vastaa ihmisen käden tuntoa.
  6. Sika on siisti eläin, joka erottelee makuu-, ruokailu- ja ulostuspaikat toisistaan tarkasti.
  7. Professori Donald Broomin mukaan sika on kognitiivisilta taidoiltaan vähintäänkin pienen lapsen tasolla.
  8. Siat ovat koiria nokkelampia temppujen oppimisessa, ja niitä on opetettu jopa pelaamaan tietokonepelejä.
  9. Sikojen kyky intensiiviseen keskittymiseen on kädellisiä suurempi.
  10. Siat oppivat yrityksen ja erehdyksen avulla varsin nopeasti. Siat kykenevat muistamaan käyttämänsä lelut jopa kolmen vuoden kuluttua.

Artikkelin taustatietoina käytetty:

  • Castrén Heli: Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi Mikkeli 1997
  • Lappalainen Elina. 2012. Syötäväksi kasvatetut. Atena. 355s.
  • Luomunaudan ja -sian ruokinta ja hoito, Maaseutukeskusten liitto, Jyväskylä 2001
  • Suomen eläinsuojelulaki
  • Tuotantoeläinten hyvinvointi, Maaseutukeskusten liitto, 1999