Lahjoita

Turkis­tarhaus on terveys­riski

Uudet videot osoittavat, että tarhaajat eivät välitä bioturvallisuusohjeista.

In English here.

Salaa kuvatut videot kuudelta turkistarhalta osoittavat, että minkkitarhaajat eivät noudata Ruokaviraston ohjeita maskien käytöstä ja hyvästä käsihygieniasta.

Tarhoista neljä kuuluu Saga Furs -huutokauppayhtiön tai tarhaajien liiton Fifurin hallituksen jäsenille.
 
Videoilla tarhojen työntekijät liikkuvat eläinten lähellä, siirtelevät eläimiä ja ruokkivat niitä. Kukaan työntekijöistä ei käytä maskia. Työntekijät koskettelevat kasvojaan eläinten siirtelyn yhteydessä.


Videot on kuvattu aidan ulkopuolelta.
  
Ruokaviraston ohjeen mukaan minkkitarhoilla on käytettävä suu-nenäsuojusta sekä huolehdittava käsien pesusta ja desinfioinnista. Tarhoilla on käytettävä puhtaita, tarhakohtaisia suojavaatteita ja saappaita. Maailman terveysjärjestö WHO on antanut samankaltaiset ohjeet tartuntojen ehkäisemiseksi erityisesti minkkitarhoilla.

Videoiden perusteella edes turkisalan johtohenkilöiden tarhoilla ei noudateta näitä ohjeita. Rikkomukset on ilmoitettu Ruokavirastolle.

Katso video äänten kanssa!

Miksi turkis­tarhat ovat vakava pandemia­riski?

Covid-19-pandemian aiheuttaneen koronaviruksen reitti lepakoista ihmisiin on epäselvä. Viruksen ei uskota siirtyneen suoraan ihmisiin, vaan toistaiseksi tuntemattoman välittäjäeläimen kautta. Kiinan haluttomuus riippumattomaan selvitykseen on herättänyt kritiikkiä tiedemaailmassa.

Yksi vahva hypoteesi on, että virus on siirtynyt ihmisiin minkkien tai supikoirien kautta kiinalaisilla turkistarhoilla. Tätä hypoteesia tukee se, miten nopeasti virus on levinnyt eurooppalaisilla minkkitarhoilla ja miten helposti se on muuntautunut minkeissä.

Tietokirjailija Risto Isomäki sanoi Ylen haastattelussa, että koronaviruspandemiaa voitaisiin hyvällä syyllä nimittää turkistarhakuumeeksi.

Koronatartuntoja on todettu minkkitarhoilla kaikissa merkittävissä tuottajamaissa Suomea ja Kiinaa lukuunottamatta. Maailman suurin tuottajamaa Tanska päätti ajaa alas minkkitarhauksen kokonaan sen jälkeen, kun virustartuntoja oli todettu 200 minkkitarhalla, ja tarhoilla syntyneet virusmuunnokset olivat levinneet ihmisiin. Myös Ruotsi määräsi minkkitarhaukselle väliaikaisen kiellon vuodelle 2021, ja Hollanti aikaisti siirtymäajalla toimineen turkistarhauksen kieltoa koronatartuntojen vuoksi.
 

Vaikuttaa siltä, että vakavalta koronaepidemialta on Suomen turkistarhoilla vältytty siksi, että alueilla, joilla tarhausta harjoitetaan, on ollut verrattain vähän tartuntoja. Lisäksi on luotettu hyvään onneen. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoi MTV:n haastattelussa, että hyvä tilanne olisi tarhaajien ammattitaidon ja tarkkojen suojaustoimenpiteiden ansiota. Tästä ei vaikuta olevan kyse. 

Kuinka kauan voimme luottaa onnen jatkuvan?

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi