Eläinoikeusblogi

Eläinoikeusblogissa julkaistaan säännöllisesti kirjoituksia ajankohtaisista eläinoikeuskysymyksistä. 

“I can’t believe we still have to protest this shit”

“Miten turkistarhauksen kaltainen eläinrääkkäys on edelleen sallittua?”, on ollut yleisin kysymys sen jälkeen, kun eurooppalainen kansalaisaloite nosti aiheen taas keskusteluun. 

Kysymys on hyvä, ja siihen voi yrittää vastata tutkimalla, miten asiasta päättävät poliitikot ovat puolustaneet turkistarhausta.

Selvästi yleisin vastaus vaatimukseen turkistarhauksen kieltämisestä yksinkertainen toteamus: turkistarhaus on laillien elinkeino. Kun turkistarhauskielto oli lähetekeskustelussa keväällä 2013, Jari Leppä avasi keskustelun tällä omalla suosikkiargumentillaan. Tämän jälkeen sanapariin “laillinen elinkeino” palattiin useassa puheenvuorossa. Ensimmäisessä varsinaisessa käsittelyssä argumenttia käyttivät edustajat Arto Pirttilahti, Jukka Kopra, Anne-Mari Virolainen, Reijo Hongisto. Toisessa käsittelyssä pidettiin neljä puheenvuoroa, joista kahdessa todettiin turkistarhauksen olevan laillinen elinkeino. 

Vuonna 2018 Lännen Media teki kansanedustajille kyselyn turkistarhauksen kannatuksesta. Juttuun poimituissa turkistarhausta puoltavissa kommenteissa “laillinen elinkeino” nousi esille kolmelta eri edustajalta. Median haastatteluissa turkistuotannon laillisuuden ovat todenneet muun muassa entinen pääministeri Matti Vanhanen ja entinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Kansanedustajat ovat siis ihmisiä, joiden työ on muuttaa lakeja. Asian laillisuuteen vetoaminen, kun kyse on asian kieltämisestä, on tällaiselta ihmiseltä niin omituinen kehäpäätelmä, että se asettaa kyseenalaiseksi hänen pätevyytensä kansanedustajan tehtävään.

Hieman vakavampi perustelu on alan taloudellinen merkitys. Turkistarhoihin liittyy kaksi merkittävää lukua: alan vienti ulkomaille ja alan työllistävyys. Alan puolustajien mukaan suurin osa nahoista menee vientiin ja tuo Suomelle vientieuroja. Maa- ja metsätalousvaliokunta ehdotti kansalaisaloitteen hylkäämistä pääasiassa tällä perusteella, ja perinteisesti eläinsuojelu on asetettu vastakkain juuri taloudellisten hyötyjen kanssa.

Vuonna 2013 olikin helppo ajatella, että raha oli tärkein peruste eläinten kärsimyksen sallimiselle. Turkisala oli pitkään väittänyt työllistävänsä 10 000 ihmistä, mutta sittemmin kaksinkertaistanut luvun ilman suurempia selityksiä. Alan viimeisin oma luku oli 17 000 työpaikkaa, valiokunnan käyttämä luku oli 4 300. Näihin lukuihin on kuitenkin laskettu mukaan kaikki turkiksiin etäisesti liittyvä toiminta vähittäiskaupasta nahkojen värjäykseen. Alan itse ilmoittama turkiskasvatuksen työllistävyys vuonna 2020 oli 1 153 henkilötyövuotta.

Yhtä suurta vaihtelua on ollut turkisten väitetyissä vientituotoissa. Esimerkiksi vuonna 2018 kokoomuksen Janne Sankelo väitti blogikirjoituksessaan, että turkisalan vienti oli 317 miljoonaa euroa. Tämä on turkisalan itse levittämä luku, ja se täsmää tullin tietokannan kanssa. Luku ei kuitenkaan ole alan nettovienti, vaan siinä on mukana myös Suomeen myytäväksi tuodut, ulkomaiset nahat. Turkisalalla raakanahat myydään kansainvälisissä huutokaupoissa, ja merkittävin huutokauppatalo on Vantaalla. Nettoviennin arvo saadaan, kun viennin arvosta vähennetään tuonnin arvo. Vuoden 2018 nettovienti oli 163 miljoonaa, ja vuonna 2020 enää 38 miljoonaa. Tässä välissä suuri osa merkittävistä muotitaloista on ilmoittanut lopettavansa turkisten käytön.

Vuonna 2013 talous ja työllisyys ehkä olivat relevantteja argumentteja, ja eläinsuojelu voitiin asettaa vastakkain taloudellisten voittojen kanssa (missä vertailussa eläinsuojelu yleensä jää toiseksi). Nyt tätä keskustelua ei ole enää tarpeen käydä, kun ala ei ole vuosikausiin tuottanut voittoa – päinvastoin, sille on annettu miljoonia euroja tukea.

Kolmas yleisesti käytetty argumentti on vetoaminen suomalaisen tuotannon laatuun. Eläinpolitiikka-sivustolle on koottu puolueiden kannanottoja turkistarhaukseen, ja Keskustan mukaan “suomalaiset turkistuottajat tunnetaan laadukkaista ja vastuullisesti tuotetuista turkiksista”. Vuoden 2013 kansalaisaloitteen käsittelyssä laatuun vetosivat useat Perussuomalaisten ja Keskustan edustajat. Kansainvälisen laatuvertailun tekee hankalaksi se, että turkisala on kielletty tai muuten ajettu alas lähes kaikissa tärkeimmissä kilpailijamaissa. Merkittävää kettutuotantoa on enää harvassa maassa, lähinnä Kiinassa.

Neljäs yleinen argumentti on se, että jos turkistarhausta ei harjoitettaisi Suomessa, se siirtyisi Kiinaan, jossa eläinten olot ovat oletettavasti vielä huonommat. Tähän kiinauhkaan vetosi edellä mainitussa Lännen Median kyselyssä kolme kansanedustajaa, ja se mainittiin useasti myös kansalaisaloitteen käsittelyssä eduskunnassa.

Eläinoikeusliikkeen kannalta kiina-argumentti oli esitetyistä argumenteista ainut relevantti vielä muutama vuosi sitten. Turkiseläimiä ei juuri auta se, että yhdessä maassa kielletään turkistarhaus, jos sama toiminta siirtyy jonnekin muualle. Niinpä kieltovaatimusten lisäksi on pyritty vaikuttamaan myös kulutukseen, ja tässä kampanjoinnissa onkin saavutetttu huomattavaa menestystä. Lisäksi Oikeutta eläimille -yhdistys on pyrkinyt tekemään yhteistyötä kiinalaisten eläinjärjestöjen kanssa, ja salakuvia suomalaisilta tarhoilta on julkaistu tiedotusvälineissä myös Kiinassa, missä ne ovat herättäneet järkytystä. Kun ensimmäiset kuvat suomalaisten tarhojen jättikokoisista naaleista julkaistiin vuonna 2017, “hirviökettu” nousi Baidu-hakukoneen haetuimmaksi termiksi.

Nyt tilanne on muuttunut, kun turkisten myynti on käytännössä lakannut. Edellisessä huutokaupassa Saga Furs sai myytyä vain 10 % tarjolla olleista minkinnahoista – ja tämä siis tilanteessa, jossa pahin kilpailijamaa Tanska on ajanut tuotannon kokonaan alas koronatartuntojen vuoksi ja romahduttanut tarjontamäärät kansainvälisillä markkinoilla. Nykytilanteessa Kiinalla ei ole mahdollisuutta lisätä omaa tuotantoaan, silä ostajia ei ole. Samasta syystä vanha väite siitä, että Suomessa tuotetut nahat menevät lähes kokonaan vientiin ei pidä paikkaansa. Nahkoja ei myydä vientiin, vaan ne istuvat varastossa Vantaalla tai tarhoilla.

Näistä argumenteista tulee hieman hämmentynyt olo. Näilläkö perusteilla turkistarhausta todella jatketaan? Rivien välistä onkin luettavissa, että todellisuudessa kyse on jostain muusta. Edustaja Pauliina Viitamies (sd) totesi kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa, että “keskustelussa tänään on käynyt hyvin selväksi, että täällä on valmiit rintamalinjat jo olemassa puolesta tai vastaan”. Keskustalaisille ja osalle muidenkin oikeistopuolueiden edustajista periaatekysymys: yritystoimintaa, oli se kuinka haitallista ja tuottamatonta tahansa, ei saa rajoittaa. Osin kyseessä on myös identiteettipolitiikka: eläinsuojelu nähdään kaupunkilaisten maaseutuvastaisena toimintana, eikä etenkään sen nimissä pidä tehdä mitään rajoituksia. Näille poliitikoille eläinten tehotuotannon puolustaminen on lähtökohtaisesti tärkeä arvo, ja taloudelliset ja muut yllä mainitut seikat vain päälleliimattua ad hoc -argumentointia. Ja koska tätä ideologiaa edustavat poliitikot ovat pitäneet valtaa maa- ja metsätalousministeriössä (joka absurdia kyllä, vastaa eläinsuojelusta Suomessa), on turkistarhaus edelleen sallittua.