Koe-eläinkoirat elämän jatkoajalla

Jerry ja Compa kotiutuivat Helsingin yliopistolta 2010-luvun puolivälissä, yli 8-vuotiaina.

Kaksi ensimmäistä viikkoa Jerry ja Compa olivat kauhusta jäykkinä ja piilottelivat vierailta ihmisiltä. Sisällä ne lähinnä seurasivat tuttua ihmistä.

Koirien lenkittäminen oli alkuun todella haastavaa, koska ne olivat niin tottumattomia hihnassa kulkemiseen ja ympäröivään maailmaan ja etenivät lähinnä hyppien tai vetäen. Arkiset asiat, kuten portaat, olivat alkuun aivan käsittämättömiä koirille.

”Helsingin yliopisto oli palkannut koirankouluttajan mukaan kotiuttamisprosessiin. Hän totesi, että koirat eivät välttämättä ikinä pysty yleistämään kokemiaan asioita, koska heillä on ollut niin rajallinen ympäristö ja aivoihin on siten kehittynyt verrattain vähän mitään yhteyksiä”, Jerryn ja Compan ihminen kertoo.

”Että koirat saattavat esimerkiksi säikähtää aina polkupyörän nähdessään yhtä intensiivisesti koko loppuelämänsä.”

Compaa pystyi kuitenkin ruoan kanssa tottumaan ja opettamaan hihnakävelyyn, mutta Jerry oli niin paniikissa, että hänen oli vaikeaa keskittyä mihinkään koulutukseen, eikä esimerkiksi ruoka motivoinut samalla tavalla kuin Compalla. Ensimmäiset vuodet Jerry piti todella monia asioita uhkaavina.

”Jerryllä ei ollut mitään sellaista vaihdetta, että mennäänpäs nyt tutkimaan uutta asiaa, kaikki oli vaan vaara tai uhka, jolle piti räyhätä”, Jerryn ja Compan ihminen muistelee.

Jerry ei tullut etenkään ulkona toimeen muiden koirien kanssa, vaan räyhäsi kaikille vastaantulijoille. Lisäksi Jerry oli hyvin epäluuloinen ja jopa aggressiivinen miehiä kohtaan. Se kerran jopa näykkäisi kumppaniaan halannutta tuttua miestä, koska ilmeisesti koki tilanteessa tapahtuvan jotain uhkaavaa. Muutenkin se vahti ja saattoi haukkua miehiä. Aidattua pihaa Jerry vartioi ohikulkijoilta.

Molempien koirien hampaat olivat huonossa kunnossa niiden kotiutuessa ja heidän suunsa vaativat perusteellista hammashoitoa. Lisäksi Jerryllä oli kahdesti epileptinen kohtaus, jotka saattoivat olla seurausta sillä teetetyistä anestesialääketesteistä.

Aluksi koirat nukkuivat vierekkäin ja makoilivat samassa pedissä. Ajan kuluessa Compa ja Jerry uskalsivat myös alkaa ottamaan etäisyyttä toisiinsa. He olivat keskenään lopulta hyvin eriluontoisia ja ilmeisesti valikoituneet sijoitettavaksi kaksikkona, sillä heillä ei ollut ollut mitään konflikteja entisessä elämässään.

Vaikka haasteita riitti, Jerry ja Compa esimerkiksi oppivat nopeasti sisäsiisteiksi ja alkoivat myös nauttia lenkkeilystä.

”Koska koirat olivat eläneet kahdeksan vuotta vain sisätiloissa, pidin huolta, että kävimme paljon metsässä ja pelloilla, annoin heidän kieriä aika vapaasti melkein missä tahansa sonnassa sydämensä kyllyydestä”, Compan ja Jerryn ihminen kuvailee.

”Ajattelin, että ihan sama, pesen sitten, saavatpahan rypeä sydämensä kyllyydestä.”

Jerrystä ja Compasta huomasi, että heidät oli jalostettu sietämään paljon ja olemaan reagoimatta, jotta käsittely laboratorio-olosuhteissa olisi helpompaa. 

”Opin lukemaan todella pieniä eleitä ja ilmeitä. Ensimmäinen merkki epämukavuudesta oli yleensä äärimmäisen pieni, joten sitä seuranneet ärähdys tai hampaiden näyttö saattoivat tulla yllätyksenä, jos ensimmäinen viesti jäi huomaamatta. Opin heiltä ihan valtavasti koirien kommunikaatiosta”, Jerryn ja Compan ihminen kertoo.

”Ehkä heille oli myös helpompaa rentoutua, kun he huomasivat, että seurasin heidän eleitään ja huomioin heidän kommunikointiaan herkällä korvalla.”

Kaksikosta Compa oli hyvin jännittynyt ja sisäänpäin kääntynyt eikä se tuntunut ikinä täysin rentoutuvan. 

Parin vuoden kotona olon jälkeen Compa alkoi ontua toista takajalkaansa. Compa kävi eläinlääkärillä, jossa hänet kuvattiin. Kuvissa ei kuitenkaan näkynyt mitään. Koska oireet eivät kuitenkaan helpottaneet, Compa kuvattiin parin viikon kuluttua uudestaan. Tuolloin Compalta löytyi selkärangasta ja lonkista kasvaimia. Kasvaimet olivat kehittyneet niin nopeasti vaikeisiin paikkoihin, että Compa jouduttiin lopettamaan samalla eläinlääkärikäynnillä.

”Se tuntui todella epäreilulta, sillä Compa oli alkanut juuri hieman rentoutua”, Compan ihminen kertoo.

Jerry pehmeni ajan myötä ja alkoi tulla vähän toimeen myös joidenkin muiden koirien kanssa. Turvallisuuden tunteen kehittyessä ympäröivä maailma alkoi pelottaa vähemmän ja vähemmän. Pikkuhiljaa hän tottui myös miehiin ja jopa haki turvaa tutuista miehistä. Jerry oli kuitenkin koko elämänsä voimakkaasti leimautunut omaan ihmiseensä. 

Moni Jerryn tavannut ihastui häneen ja Jerry saattoi saada erilaisia erikoislupia tapaamiltaan ihmisiltä, esimerkiksi luvan köllötellä koirilta yleensä kielletyillä sohvilla. Kun vanhuuden vaivat alkoivat painaa Jerryä, kävi moni hänet tuntenut ihminen jättämässä hyvästinsä. Jerry sai lopulta elää 14-vuotiaaksi rakastettuna kotikoirana.