Elämää eläinkokeiden jälkeen

Joni ja Junnu päätyivät Mialle Sey Suomen eläinsuojelun kautta, kun Helsingin yliopiston koe-eläinkeskus päätti ensimmäisenä suomalaisena laitoksena luovuttaa entisiä koe-eläinkoekoiria koteihin sen sijaan, että koirat olisi tapettu kokeiden jälkeen. Päätöksen mahdollisti vuonna 2013 voimaan astunut lakimuutos.

Junnu ja Joni oli Seyn toimesta arvioitu haasteelliseksi kaksikoksi. Oletus oli, että etenkin Junnulla olisi vaikeuksia sopeutua elämään koe-eläinlaitoksen ulkopuolella. Lopulta Junnun taival vapaampaan elämään oli luultua helpompi, mutta Jonille uusi elämä oli lopulta liian suuri haaste.

”Kaikki koirien kodit valittiin tarkasti, mutta erityisen tarkasti oli mietitty Junnun ja Jonin sopeutumista”, Mia kertoo. 

Junnu oli koettu hyvin araksi koiraksi ja Jonin oli puolestaan ajateltu olevan hyvin ihmisläheinen. Jonia oli kaavailtu ikään kuin Junnun tukihenkilöksi. Joni kuitenkin osoittautui jopa liian riippuvaiseksi ihmisistä. Tavalla, jonka rinnalla vakavakin eroahdistus tuntuu kohtuullisen helposti hoidettavalta harmilta. 

”Ihminen oli Jonille pelastusrengas tavalla, joka meni terveen rajan yli”, kuvaa Mia. 

Kuten rescue-koirienkin kohdalla, tarhaoloissa koirasta voi ammattilainenkin saada aivan erilaisen käsityksen kuin millaiseksi koirayksilö lopulta uusissa olosuhteissa paljastuu ja miten se uudenlaiseen elämäntilanteeseensa reagoi. Mia oli päässyt tapaamaan koiria kerran ennen luovutusta. Kuukausien ajan Seyn edustajat olivat käyneet lenkittämässä koiria kerran viikossa, pieniä, varovaisia pätkiä kerrallaan. Olihan kaikki laboratorion ulkopuolinen maailma jo kahdeksan ja puolen vuoden ikään ehtineille koirille kaikkine ilmiöineen aivan uutta. Saksalaisesta koe-eläinkasvattamosta puolivuotiaina Viikkiin saapuneet koirat eivät tuon jälkeen olleet koskaan nähneet mitään muuta maailmaa koe-eläinyksikön ulkopuolella.

Junnu ja Joni olivat olleet osallisina useissa keskenään erilaisissa eläinkokeissa. Mian käsityksen mukaan heihin olivat eniten vaikuttaneet pitkään jatkuneet anestesialääkekokeet. Koirista näki monella tavalla, että he olivat entisiä koe-eläinkoiria. Junnu sopeutui tästä huolimatta yllättävän hyvin tavalliseen koiran elämään ja kykeni myös nauttimaan siitä.

”Junnu oli sellainen mamman koira. Katsekontakti minuun oli hänelle hyvin tärkeä. Hän ei lopulta ollut kovin arka, vaikka aluksi molemmat toki pelkäsivät lähes kaikkea. Junnusta sukeutui oikea metsämies. Hän nautti tosi paljon metsässä kulkemisesta”, Mia kertoo.

Myöhemmin, pitkän totuttelun jälkeen, Junnu kulki Mian ja hänen venäläistaustaisen rescue-koiransa Asjan kanssa öiden yli -reissuillakin, kun Mia teki tietokirjaa susista ja vieraili susireviireillä. 

Molemmille koirille tehtiin suuri hammasremontti kotiutuksen yhteydessä, koska he olivat purreet häkkiensä kaltereita niin paljon, että hampaat olivat menneet huonoon kuntoon. Jonilla oli ilmiselvästi hyvin paljon ahdistusta. Feromonien käytöstä lähtien Jonin kotiuttamiseksi ja auttamiseksi käytettiin hyvin paljon erilaisia keinoja. Joni kuitenkin oireili todella paljon. Hänelle aloitettiin mielialalääkitys. Eläinlääkärin ja eläinten kouluttajan lisäksi apuna oli kansainvälistä huippua oleva koirien käyttäytymisen asiantuntija. Yksi Jonin oireilun muoto oli se, että hän söi aivan kaiken minkä pystyi.

”Joni oli tehnyt niin jo koe-eläinlaitoksella. Kun hän oli siellä päässyt karkuun, hän oli päässyt työntekijöiden tilaan ja syönyt työntekijän hupparin taskuineen ja hänet oli jouduttu leikkaamaan”, Mia kertoo. 

Joni oli siis todennäköisesti todella ahdistunut jo laboratoriossa. Mia kuvaa edesmennyttä koiraansa hyvin älykkääksi tyypiksi. Ihmisriippuvuutensa takia ilman ihmistä oleminen oli kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Sen lisäksi, että hän söi kaiken minkä sai irti, hän nuoli itseään sairaalloisesti. Lopulta edes lääkitys ei auttanut Jonia. Vaikka Joni oli vain satunnaisesti ja hyvin lyhyitä hetkiä ilman ihmisseuraa, ja silloinkin aina muiden koirien seurassa, samaan huoneeseen ei voinut jäädä mitään, minkä voisi syödä. Ei verhoja, tyynyjä, ei päiväpeittoa. Silloin kun Jonia ei hetkittäin voinut vahtia, kuten kaupassa käynnin aikana, Jonilla oli sairaanhoidosta tyypillinen tötterö kiinni valjaissaan syömisen estämiseksi. 

Kerran Joni oli saanut tötterönsä irti parissa kymmenessä minuutissa. Kotiin palannut Mia sai Jonin oksentamaan syömänsä tötterön ja valjaat kaikkine muovi- ja metallisolkineen. Kun Joni oli ollut kotona hieman yli puoli vuotta, hänelle päädyttiin tekemään eutanasia. Pitkään harkittu ja yhdessä asiantuntijoiden kanssa tehty päätös oli todella vaikea. 

”Vaikka Junnustakin näkyi, että hän oli entinen koe-eläin, hänen elämänsä ei ollut pelkästään kärsimystä, kuten Jonin. Junnu kykeni elämään hetkessä ja nauttimaan asioista, joita oli saanut elämäänsä”, Mia kertoo koirien eroista. Jonin kohtalo painaa selvästi yhä.

”Ennen kaikkea toivon, että kaikki eläinkokeet lopetettaisiin. Silloinkin jokainen eläin tarvitsisi yksilöllisen päätöksen siitä, mikä on paras ratkaisu juuri tälle yksilölle ja päätöstä olisi oltava valmis uudelleenarvioimaan, jos tilanne sitä vaatii. Koe-eläinten kotiutttaminen on hyvä asia, mutta voi olla hirvittävän haastavaa”, Mia toteaa.

Eläimet, jotka vapautetaan suoraan kasvattamolta kotiin, sopeutuvat yleensä paljon helpommin kuin eläinkokeisiin käytetyt yksilöt. Lisäksi eläimen ikä eli se, kuinka pitkään hän on ollut eläinkokeissa, myös vaikuttaa sen mahdollisuuksiin sopeutua kokeiden jälkeiseen elämään.

Mia haluaa nostaa esiin ihmisten valtavan vastuun vapautettavien koe-eläinten kohdalla. Osataanko tarvittaessa tehdä esimerkiksi eutanasia, jos hyvinvointi oikeasti sitä vaatii. Vaikka eläin olisi saanut paremmat olosuhteet kuin sillä oli koe-eläinlaitoksella, sen elämä voi silti sisältää enemmän kärsimystä kuin hyvinvointia.

”Emme edelleenkään pysty ymmärtämään toisen lajin kieltä kunnolla. Se tuo suuria haasteita toisen kokeman kärsimyksen ymmärtämiselle”, Mia huomauttaa.

Vaikka olisi kuinka paljon kokemusta ja apua, silti voi käydä niin, että jotain eläinyksilöä ei voida auttaa riittävästi. Mutta toiset yksilöt saavat uuden oikean elämän, oman oikean elämän. Kuten melkein liian araksi oletettu Junnu, joka sai nuuskia metsien tuoksuja elämänsä viimeiset vuodet.