Lahjoita

 

Eläinoikeus­blogi

Eläinoikeusblogissa julkaistaan säännöllisesti kirjoituksia ajankohtaisista eläinoikeuskysymyksistä. 

Noora Kaunisto metsässä, musta lippis päässä ja värikäs takki yllä

Noora Kaunisto on ekologi ja evoluutiobiologi sekä kuvataiteilija, joka on pitkään toiminut eläinoikeus- ja ympäristöaktivismin parissa.

Vapaa elämä on ravun juhlaa

Loppukesä tuo mukanaan rapujuhlia tunnelmoivat lehtiartikkelit. Vuodesta toiseen asiantuntijat toistelevat haastatteluissa, että ravuille aiheutetaan herkuttelun nimissä mittaamatonta kärsimystä, kun ne keitetään elävältä[1]. Suomessa tapa jatkuu, vaikka esimerkiksi Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa rapujen tappaminen keittämällä on jo kielletty. Pahimmillaan ravut kärsivät ensin kuljetus- ja säilytysoloissa, minkä jälkeen ne kokevat tuskaisan, pitkittyvän kuoleman. 
 

Ravut ovat rakenteeltaan hyvin erilaisia kuin me nisäkkäät. Vanhentuneen ajattelun mukaisesti meistä poikkeavia olentoja voitiin kohdella ylenkatseellisesti: ihminen nähtiin keskiajalla ”luonnon tikapuiden” ylimpien arvoaskelmien asukkina, vain enkelien, arkkienkelien ja Jumalan alapuolella. Uuden tiedon valossa asia on aivan toisin: hyvin erilaisten olentojen tarpeista tulisi huolehtia erityisesti perehtyen. Millaisia olentoja ravut sitten oikein ovat?

Ravut elinpiirissään

Suomen järvissä, lammissa ja virtavesissä elää vakituisesti kolme rapulajia. Jokirapu (Astacus astacus) on virtaavaa vettä suosiva, itse edellisen jääkauden jälkeen meille levinnyt laji. Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) on kotiutunut 1960–70-lukujen istutusten myötä. Kapeasaksirapu (Pontastacus leptodactylus) puolestaan on elellyt jo yli sata vuotta varsin rajatulla alueella kaakossa. Vaikka kapeasaksirapua pidetään vieraslajina, sen saapumistavasta ei ole täyttä varmuutta[2]. 

Ravut ovat selkärangattomia, vaihtolämpöisiä, yksin eläviä yöeläimiä. Ne lepäilevät päivisin vesistöjen pohjissa suojaisissa piiloissaan. Ravuilla on samankaltainen vaiheittainen uni kuin meillä nisäkkäillä[3]. Pimeän koittaessa ne virkistyvät etsimään ravinnokseen melkein mitä tahansa kasvimateriaalista pohjaeläimiin. Ravuilla on varren päässä killittävät, käänneltävät verkkosilmät, joilla ne hahmottavat ympäristöään laajasti. Rapujen tuntoaisti on tarkka ja niiden pitkät tuntosarvet ovat herkät aistimaan makuja ja hajuja. Sakset soveltuvat sekä kaivamistöihin että ravinnon käsittelyyn. 

Ravut ovat tärkeitä elinympäristöjensä hoitajia. Napsiessaan ravintoaan vesistöjen pohjilta ne puhdistavat ympäristöä sedimentoituvasta aineksesta. Ravut voivat elää jopa kaksikymmenvuotiaiksi. Syksyisen parittelun jälkeen naaras kantaa kehittyviä mätimunia noin yhdeksän kuukautta hahtuvaisilla pyrstöjaloillaan, kunnes poikaset kuoriutuvat kesä–heinäkuussa.  
Kotoinen jokirapumme on vuonna 2019 luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN)[4]. Lajin yksilömäärät ovat vähentyneet merkittävästi, ja taantuminen jatkuu. Pääasiallinen syy on rapuruttosieni (Aphanomyces astaci), joka leviää vesistöstä toiseen täplärapujen sekä ravustus- ja kalastusvälineiden mukana. 

Rapuruton ensimmäinen aalto romahdutti rapukannat Suomessa 1900-luvun alussa. Täplärapuja tuotiin Yhdysvalloista 1960-luvulla, jotta rapusaaliit jatkuisivat[5]. Niiden mukana tuli entistä tuhoisampi rapuruttotyyppi, jota täplärapu sietää jokirapua paremmin ja syrjäyttää siten jokiravut tieltään. Täplärapuja siirrettiin luvatta laajalti Suomen vesistöihin, mikä johti jokirapujen syvenevään ahdinkoon[6]. Myös täplärapu kärsii rapurutosta ja voi kuollakin tautiin.  

Toinen jokiravun alamäkeen vaikuttanut tekijä on vesistöjen muuntuminen ojittamisen ja turvetuotannon vuoksi[7]. Ravut ovat herkkiä veden laadun muutoksille, eikä myöskään liian hapan vesi sovi niille. Uhanalaisuudestaan huolimatta jokirapua saa luvanvaraisesti pyydystää myös kaupallisiin tarkoituksiin.  

Suomessa syödään myös ulkomailta tuotuja punarapuja. Niiden kohteluun pätevät samat ongelmat kuin kotimaistenkin rapujen.

Täplärapu

Kuvassa täplärapu. Astacoides, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons

Rapujen piiloutuva sisäinen maailma

Perustavat ja hyödylliset ilmiöt voivat evoluution myötä kehittyä useampaa reittiä ja toteutua monin erilaisin työkaluin[8]. Tiedeyhteisössä vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että myös mielelliset ilmiöt voivat toteutua useiden hermostollisten rakenneratkaisujen kautta. Tuntevuus, kivuntunto ja perustava tietoisuus voivat siis olla läsnä myös niissä eläimissä, joiden keskushermosto poikkeaa meidän nisäkkäiden vastaavasta[9]. Tutkimustieto osoittaakin, että nämä ominaisuudet löytyvät eläimiltä laajasti aina nisäkkäistä moniin selkärangattomiin.

Niveljalkaiset ovat viime vuosina yllättäneet tutkijat kyvyillään, eivätkä ravut ole poikkeus. Rapujen tunteita koskevaa tutkimusta on toistaiseksi vähän, mutta alustava näyttö osoittaa, että ne ovat selvästi herkempiä eläimiä kuin aiemmin on kuviteltu. 
Ravuilla nisäkkään selkäydintä vastaa kaksihaarainen hermorunko, jonka vatsan puoleisella haaralla on useita hermosolmuja. Ravuillakin on alueiltaan toiminnallisesti erikoistuneet aivot. Tutkimuksin on havaittu, että ravut ahdistuvat stressaavissa oloissa ja alkavat käyttäytyä pelokkaammin. Lääkkeet, joilla hoidetaan ihmisen ahdistusta, tasapainottavat myös ravun pelokasta käytöstä[10]. Myös lajikumppanien kaltoinkohtelemien rapujen on todettu käyttäytyvän ahdistuneesti[11].   

Tutkimus ei vielä juurikaan ulotu rapujen kokemiin positiivisiin tunteisiin. On vasta alustavaa ja ihmiskeskeisin syin motivoitunutta tutkimusta siitä, miten positiiviset tuntemukset ohjaavat rapujen toimintaa ja suuntautumista. Labyrinttikokeessa ravut etsiytyvät toistamiseen niille alueille, jotka ne yhdistävät aiemmin sieltä löytämiinsä miellyttäviin psykoaktiivisiin yhdisteisiin[12]. Yhdisteet aktivoivat rapujen aivoissa etsimisjärjestelmän, jota vastaavan on todettu nisäkkäillä liittyvän mielihyvään, tavoittelemiseen ja palkitsevaan ympäristön tutkimiseen. Toivottavasti tulevaisuudessa saamme lukea tutkimuksista, jotka kertovat enemmän rapujen positiivisista tunteista ja niiden huomioimisesta.

Vahvaa näyttöä kivuntuntoisuudesta

Äyriäisillä, joihin ravutkin kuuluvat, on anatomiset ja kemialliset edellytykset kivuntuntoisuudelle[13]. Niillä on myös lämmön aistimiseen erikoistuneita neuroneita[14], opioidireseptoreita ja todennäköisesti myös kivun aistimiseen soveltuvia hermopäätteitä. Äyriäisten stressihormonipitoisuuksista on mitattavissa reaktioita potentiaalisesti kivuliaisiin ärsykkeisiin. Äyriäiset käyttäytyvät ärsykkeiden seurauksena tavoilla, joiden ajatellaan nisäkkäillä ja linnuilla kertovan kivuntuntoisuudesta[15] [16]: ne hierovat pitkään altistunutta ruumiinosaa ja yrittävät välttää vahingoittuneen kehonosan käyttöä. Kipulääkitys vähentää äyriäisten kipukäyttäytymistä, mikä viittaa samankaltaiseen kipukokemukseen kuin nisäkkäillä. Rapujen ja muiden tutkittujen äyriäisten on todettu myös oppivan välttämään paikkoja ja tilanteita, joissa niille on aiheutettu kipua. 

Ravut tapetaan keittämällä, koska kuolleen ravun keittäminen ja syöminen voi aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Sähkötainnutus ennen keittämistä voisi asiantuntijoiden mukaan olla humaanimpaa[17]. Sähkötainnutustyökaluja ei kuitenkaan ole saatavissa kotitalouksiin, eivätkä ne ratkaisisi rapujen kuljettamisen ja säilyttämisen aiheuttamia vakavia hyvinvointiongelmia. Eläinten hyvinvointikeskuksen (EHK) mukaan humaanin tainnutus- tai lopetusmenetelmän määritelmä edellyttää eläimen tajuttomuuden tai kuoleman seuraamista alle sekunnissa[18]. Kiehuvaan veteen laitettu rapu kuolee EHK:n mukaan vasta 8–10 sekunnin kuluttua silloinkin, kun keittäminen tehdään täysin oikeaoppisesti. Jos keittoveden lämpötila pääsee laskemaan, kuolema pitkittyy vielä enemmän. On näyttöä siitä, että ravun kehon kuumentuessa liikkumisen mahdollistavat järjestelmät pysähtyisivät ennen tuntoisuudesta vastaavaa järjestelmää[19]. Siten liikkumattomuus ei välttämättä tarkoita kärsimyksen päättymistä. 

Kiehuvassa vedessä kuolevien joki- ja täplärapujen hermosignaaleja on mitattu tutkimuksissa[20]. Tutkittujen rapujen hermosignaalit ryöppysivät äärimmillään jopa minuutin ajan kuumaan veteen joutumisesta. Jokirapujen kanssa samaan kymmenjalkaisten lahkoon mutta eri heimoihin kuuluvat hummerit ja taskuravut kamppailivat rajusti jopa kaksi minuuttia kiehuvassa vedessä. Aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa ravut ovat yrittäneet paeta ja amputoineet raajojaan, mitä pidetään reaktiona äärimmäiseen stressiin tai kipuun. 

Rapujen kivuntuntoisuutta koskeva tutkimus kliiniseen sävyyn kirjoitettuine kuolinkamppailuraportteineen on rajua ja murheellista luettavaa. Asenteen tuntevien olentojen kohteluun soisi muuttuvan kaikessa toiminnassa ruuanlaitosta tutkimukseen.

Lopuksi

Useat instituutiot, mukaan lukien Eläinten hyvinvointikeskus[21], vaativat varovaisuusperiaatteen soveltamista äyriäisten kohteluun. Varovaisuusperiaatteen mukaan on paikallaan välttää eläimelle kärsimystä aiheuttavaa kohtelua, kun on näyttöä sen mielellisyydestä ja kivuntuntoisuudesta. Tieteellinen tieto äyriäisten kyvystä tuntea kipua ei ole yksimielistä ja kattavaa, mutta näytön ei tarvitse olla täydellisen vakuuttavaa ennen kuin olennon kokemus ja kärsimys huomioidaan.  

Eläinsuojelulaki määrää, että eläimille ei saa aiheuttaa ”tarpeetonta” kärsimystä. Laki ei kuitenkaan ota kantaa tarpeettomuuden määreisiin. Ei siihen, onko yksityishenkilön tarpeellista voida valmistaa rapuja kotonaan ilman edes auttavasti toimivia tainnutusmenetelmiä, saati siihen, onko ravun kärsimys ylipäänsä kohtuullinen ja tarpeellinen hinta pienellä suupalalla herkuttelun ilosta.


________________

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi