Eläinoikeus­blogi

Eläinoikeusblogissa julkaistaan säännöllisesti kirjoituksia ajankohtaisista eläinoikeuskysymyksistä.

Sudenmetsästys ja oikeusvaltion rapautuminen

Luonto päätyi populistisen politiikan pelinappulaksi

Tiistaina 16.12.2025 hyväksytty metsästyslain muutos, joka mahdollistaa suden, karhun, ilveksen ja saukon kiintiömetsästyksen, ei ole mikään pieni tekninen tai hallinnollinen hienosäätö. Se on vihan ja populismin kyllästämä ideologinen ja poliittinen valinta, jossa metsästysintressit asetetaan avoimesti erittäin uhanalaisten lajien suojelun, tutkimustiedon ja oikeusvaltion perusperiaatteiden edelle.

Mielestäni tässä on kyseessä monitasoinen kriisi, jossa romutetaan huolellinen lainvalmistelu, sivuutetaan EU-oikeus, kavennetaan kansalaisten oikeusturvaa ja alennetaan luonnon eläimet hallinnollisiksi ongelmiksi. Sudet ovat muodostuneet tässä symboliksi niihin kohdistuvan, erityisesti metsästäjien etujärjestön lietsoman vihan vuoksi. Samalla kun eläimen oikeus elämään sivuutetaan täysin, on paljastunut myös se, kuinka paljon eduskunta on valmis tinkimään oikeusvaltiosta ja luonnonsuojelusta populismin vuoksi.

Lain valmisteluprosessin irvikuva

Lakiesityksen valmistelu on ollut äärimmäisen heikkoa, suorastaan irvokasta. Lainsäädännön arviointineuvosto antoi esitykselle heikoimman mahdollisen arvion ja totesi sen puutteet niin vakaviksi, ettei se täytä lainvalmistelun perusvaatimuksia. Vaikutusarviot jätettiin käytännössä tekemättä, mitä arviointineuvoston puheenjohtaja kuvasi ”todella poikkeukselliseksi”.

Hyvä lainvalmistelu uhrattiin tappokiiman ja petovihan alttarille

Tästä huolimatta maa- ja metsätalousministeriö sivuutti kritiikin ja vei esityksen eduskuntaan kiireellä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen arvioi, että poliittinen ohjaus on kasvanut siinä määrin, että vaikutusarvioita tehdään jälkikäteen oikeuttamaan jo tehtyjä päätöksiä. Tämä ei ole huolimatonta hallintoa, vaan tietoista vallankäyttöä.

Tilanteen irvokkuus kärjistyi maa- ja metsätalousvaliokunnassa, jossa lakimuutoksen soveltamisalaa laajennettiin koskemaan myös karhua, ilvestä ja saukkoa koko maassa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan nämä lisäykset kirjoitettiin ilman asiantuntijakuulemisia tai virkamiesvalmistelua. Tämä loukkaa räikeästi perustuslain henkeä. Hyvä lainvalmistelu uhrattiin tappokiiman ja petovihan alttarille.

EU-oikeuden ja oikeusturvan järjestelmällinen murentaminen

Lakiesitys on ongelmallinen myös EU-oikeuden näkökulmasta. Se perustuu virheelliseen tulkintaan luontodirektiivin poikkeusartikloista ja sivuuttaa kokonaan vaatimuksen siitä, että poikkeuksille on oltava välttämätön syy ja ettei muita tyydyttäviä vaihtoehtoja ole.

Erityisen vakavaa on pyrkimys poistaa kansalaisten valitusoikeus suurpetojen metsästysluvista. Tuomioistuimet ovat aiemmin kumonneet lukuisia lainvastaisia lupia. On siis osoitettu, että valituksilla on voitu estää lainvastaisia toimia. Valitusoikeuden poistaminen pyyhkii pois viimeisen ulkopuolisen valvonnan siitä, että viranomaiset toimivat lain puitteissa. Tämä heikentää oikeusturvaa ja murentaa ympäristöoikeuden keskeisiä periaatteita.

Kun tappamista kutsutaan hoidoksi

Hyväksytty lakiesitys on syvästi ongelmallinen myös eettisesti. Paitsi, että pedoilla on keskeinen arvo osana ekosysteemiä, on sudella, karhulla, ilveksellä ja saukolla kiistatta myös itseisarvo elollisina olentoina. Ne kuuluvat Suomen luontoon huomattavasti kiinteämmin kuin ihminen. Hallituksen politiikassa luonto nähdään kuitenkin ensisijaisesti ihmisen käytössä olevana resurssina. Kun Suomen ihmispopulaatio on noin viisi ja puoli miljoonaa ja susipopulaatio vaivaiset muutama sata, väite siitä, että pedot ovat määrällinen ongelma, on absurdi. Euroopassa on monia paljon Suomea tiheämmin asuttuja maita, joissa susia on moninkertainen määrä, ääriesimerkkinä Espanja arviolta noin 2000 sudella. Petovihaa siellä ei esiinny yhtä voimakkaasti kuin Suomessa.

Kielenkäyttö paljastaa paljon. Puhutaan hoidosta ja hoitosuunnitelmista, vaikka tarkoitetaan eläinten tappamista. Tällaisella kielellä etäännytetään ihmiset siitä tosiasiasta, että kyse on tuntevien, ajattelevien ja älykkäiden olentojen tappamisesta harrastuksen nimissä. Sivistynyt yhteiskunta ei peitä väkivaltaa hallinnollisella jargonilla.

Kun tappamista kutsutaan hoidoksi, väkivalta peitetään hallinnollisella kielellä

Usein vedotaan myös pelkoon ja vahinkoihin, vaikka susi on lähtökohtaisesti ihmisarka eläin eikä ihmisarkuuden katoamisesta ole tutkimusnäyttöä. Karjavahingot ovat suurelta osin ehkäistävissä, jos suojaukseen panostetaan. Todelliset motiivit löytyvät jostain muualta, kuten saaliskateudesta tai metsästyskulttuurin sankarimyytistä. Todellista turvallisuusuhkaa ei ole siinä määrin kuin on maalailtu.

Metsästäjäliitto tiedottaa usein metsästyskoirille sattuneista susivahingoista ikään kuin ne olisivat keskeinen ongelma. Todellisuudessa susien aiheuttamat vahingot ovat vain marginaalinen osa metsästyskoirien kuolinsyistä. Suurin osa kuolemista johtuu tapaturmista, liikenneonnettomuuksista tai siitä, että koira tapetaan koska hän “ei sovi käyttötarkoitukseensa”. Tiedot löytyvät selkeästi esimerkiksi Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä. Metsästäjien tulisi kantaa vastuunsa ja varautua siihen, että koira liikkuu alueella, jossa pedot saattavat liikkua, sen sijaan että syytetään eläintä, joka elää elämäänsä omalla reviirillään ja käytetään sitä poliittisen argumentin välineenä.

Koirien aiheuttamat vahingot ovat usein saman näköisiä kuin susien aiheuttamat. On todennäköistä, että osa susivahingoiksi väitetyistä kotieläin- ja metsästyskoiravahingoista onkin toisten, joko karanneiden tai metsästämään mukaan otettujen koirien aiheuttamia.

Tutkimustiedon vääristely ja uhanalaisen lajin vaarantaminen

Susi on Suomessa erittäin uhanalainen laji. Luonnonvarakeskuksen mukaan elinvoimainen susikanta edellyttäisi selvästi suurempaa populaatiota sekä susien esteetöntä liikkumista valtioiden rajojen yli. Siitä huolimatta ministeriö on asettanut viitearvon poliittisin perustein tasolle, joka ei turvaa geneettistä elinvoimaa.

Jokainen tapettu susi vie suotuisan suojelutason saavuttamista kauemmaksi. Silti tätä tosiasiaa vähätellään tai sivuutetaan. Samalla jätetään käsittelemättä ympäristön muutokset, kuten metsätalous ja elinympäristöjen pirstoutuminen, jotka vaikuttavat saaliseläinten ja petojen liikkeisiin. Kohtaamiset eivät johdu suden muuttumisesta, vaan ihmisen muuttamasta maisemasta sekä ihmisen luomista keinotekoisista rajoista.

Väitteelle, että metsästys vähentäisi konflikteja tai salametsästystä, ei ole tieteellistä näyttöä, päinvastoin. Tutkimukset viittaavat siihen, että laillisen tappamisen normalisointi voi lisätä hyväksyntää myös laittomalle toiminnalle kuten salametsästykselle.

Etujärjestövalta ja demokratian ohitus

Nyt hyväksytyn lain valmistelu paljastaa etujärjestöjen poikkeuksellisen vahvan vaikutusvallan. Metsästäjäliitto on lobannut ministeriötä aktiivisesti ja saanut keskeiset vaatimuksensa suoraan lakiin. Eläinoikeusakatemian tietopyynnöt osoittavat, että liiton näkemyksiä on pidetty ohjaavina, jopa EU-oikeuden kustannuksella.

Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa mielipidemittausten mukaan enemmistö suomalaisista vastustaa susien kiintiömetsästystä ja metsästäjät edustavat vain pientä osaa väestöstä. Silti hallitus perustaa politiikkansa äänekkään vähemmistön vaatimuksiin. Tämä ei ole demokratiaa.

Lopuksi

Kyse ei ole enää vain luonnosta, vaan siitä, millaiseksi yhteiskunnaksi Suomi on muuttumassa.

Susipolitiikka ei ole marginaalikysymys. Se on testi siitä, kuinka pitkälle olemme valmiita joustamaan oikeusvaltion periaatteista, tutkimustiedosta ja eettisestä vastuusta, kun kohteena on riittävän vihattu eläin.

Meidän tulisi opetella elämään suurpetojen kanssa ja arvostaa luontoa sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin poliittinen paine haluaisi sen olevan. Kun laki tehdään tappamisen helpottamiseksi, kyse ei ole enää vain luonnosta. Kyse on siitä, millaiseksi yhteiskunnaksi Suomi on muuttumassa.


 

Juhis Ranta

Kirjoittaja on pitkäaikainen aktivisti, joka on toiminut ympäristö-, eläinoikeus- ja rauhanliikkeissä. Hän työskentelee Oikeutta eläimille -järjestön yritysvastuun asiantuntijana ja Aseistakieltäytyjäliiton Antimilitaristi -lehden päätoimittajana.