Lahjoita

 

Eläinoikeus­blogi

Eläinoikeusblogissa julkaistaan säännöllisesti kirjoituksia ajankohtaisista eläinoikeuskysymyksistä. 

Blogin kirjoittaja Johannes Cairns Turun tuomiokirkon edessä

Johannes Cairns on mikrobiologian tutkijatohtori Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä One Health Finland ry:n perustajajäsen

LINTUINFLUENSSA­VIRUSPANDEMIAN UHKA, TURKISTARHAUS JA SIIPIKARJAN TEHOTUOTANTO

Muista eläimistä ihmisiin tarttuvien eli zoonoottisten taudinaiheuttajien osalta influenssaviruksia on jo vuosikymmenten ajan pidetty ihmiskunnan vakavimpiin kuuluvina pandemiauhkina. Pelkästään ihmisten keskuudessa kiertävä kausi-influenssa aiheuttaa maailmanlaajuisesti vuosittain valtavasti sairastavuutta ja jopa 650 000 kuolemaa. Zoonoottisten taudinaiheuttajien perusriskitekijöihin kuuluu se, että uusina taudinaiheuttajina niiden selviytyminen ei ole riippuvaista ihmisisännän henkiinjäämisestä. Niinpä ne voivat olla epidemian alussa erittäin ärhäköitä eli kuolleisuus voi olla suurta. Influenssaviruksen aiheuttaman riskin merkittävyyteen vaikuttaa myös se, että toisin kuin monet muut zoonoottiset virukset (esim. ebola), influenssavirus tarttuu herkästi pisaratartuntana eli leviää tehokkaasti väkijoukoissa. Molemmat näistä tekijöistä ilmenivät myös COVID-19-pandemiassa.

Influenssaviruksen erityisriskitekijänä on, että influenssavirukset voivat muuntua sekoittamalla osasiaan toistensa kanssa. Vaikka toisessa eläimessä tautia aiheuttava influenssavirus ei kykenisikään tartuttamaan ihmistä herkästi, jos se pääsee leviämään laajalle eläinpopulaatiossa, sattumanvaraisia kohtaamisia ihmisen influenssaviruksen kanssa voi olla paljon. Tällöin voi syntyä kohtalokas vahinko: uusi ihmistä tehokkaasti tartuttava ja ärhäkkä virusmuunnos. Vahinko voi syntyä paitsi ihmisessä, myös väli-isännässä. Esimerkiksi lintuinfluenssa ei tartuta herkästi ihmistä, joten sattumanvaraisia kohtaamisia ihmiselimistössä on vain vähän. Sekä lintujen influenssavirus että ihmisen influenssavirus tartuttavat kuitenkin herkästi turkistarhoilla molemmille altistuvaa minkkiä, jonka elimistössä tapahtuvat sattumanvaraiset kohtaamiset ovat tikittävä aikapommi uudelle pandemialle.

Turkistarharakennusten edessä seisoo kaksi avonaisiin valkoisiin suojapukuihin pukeutunutta henkilöä, toisella ase kädessä, toinen selin.

Uhka ei ole pelkästään spekulatiivinen. Vuosina 1918–1920 espanjantaudin nimellä kulkenut influenssa A -viruksen alatyyppi H1N1 tappoi jopa 100 miljoonaa ihmistä. Viruksen perimässä on lintuinfluenssaviruksen osasia. Saman alatyypin virus oli syynä vuoden 2009 sikainfluenssapandemiaan, joka aiheutti jopa 575 000 kuolemaa.

Vuonna 1996 kiinalaiselta hanhitarhalta levinnyt alatyypin H1N5-virus on aiheuttanut laajoja siipikarjaepidemioita Aasiassa. Epidemioiden ansiosta on jo tapahtunut kohtalokkaita sattumia, joissa siipikarjan ja luonnonvaraisten lintujen influenssavirukset ovat sekoittuneet ja on syntynyt luonnonvaraisiin lintuihin sopeutuneita H1N5-virusmuunnoksia. Vuonna 2020 niitä havaittiin ensimmäistä kertaa Euroopassa, ja ne ovat sittemmin levinneet ympäri maailmaa. H1N5-lintuinfluenssaviruksen levittyä laajalle on kohonnut riski kohtalokkaalle sattumalle, joka aiheuttaisi sopeutumisen ihmiseen ja uuden pandemian. Turkistarhat tarjoavat tähän loistavat olosuhteet.

Broilereita ahtaasti hallin lattialla

Influenssaviruspandemian riskiä kasvattavat myös monet muut ihmiskunnan toimintaan liittyvät tekijät kuin turkistarhaus. Ihmiskunnan suuri väestökoko, väestön keskittyminen tiheästi asuttuihin kaupunkeihin ja maailmanlaajuinen tiheä matkustusverkko helpottavat taudinaiheuttajien leviämistä. Ihmiskunnan levittäytyminen ympäri maapalloa, rakennushankkeet ja kulkuväylät altistavat ihmistä kosketuksille erilaisia zoonoottisia taudinaiheuttajia kantavien ja muilta eläimiltä ihmisille välittävien (esim. lepakot) villieläinten kanssa. Ennen kaikkea lintuinfluenssapandemialle ihmiskuntaa kuitenkin altistaa siipikarjatalous. Maailmalla elää tällä hetkellä yli 30 miljardia tarhattua kanaa. Kanat muodostavat valtaosan ihmisen kasvattamasta siipikarjasta, jonka biomassa on kolme kertaa luonnonvaraisia lintuja suurempi. Vaikka joissain puolilla maailmaa, kuten Euroopassa, on jo havaittavissa lihansyönnin vähenemistä, erityisesti broilerin syönti sen kuin kasvaa. Siipikarjan tuotanto saattaa olla ympäristökestävämpää kuin naudanlihan tuotanto. Paitsi että kasvisruoan tuotanto peittoaa sen joka tapauksessa ympäristökestävyydessä yksi nolla, siipikarjan tehotuotantolaitokset ovat suoranaisia pandemiahaudattamoja. Siipikarjatilaltahan keväästä 2023 alkaen Suomessa turkistarhoissa leviävä H1N5-viruskin on alkujaan peräisin.

Ylellisyystuotteiden valmistukseen perustuvan, ihmiskunnalle täysin turhan turkistarhauksen kielto olisi Suomen poliittisilta päättäjiltä tärkeä askel maailmanlaajuisen pandemiariskin vähentämiseksi. Vielä suurempi askel olisi kuitenkin maailmanlaajuinen siipikarjatuotannon alasajo.

 

Kirjallisuutta

Espanjantaudin alkuperästä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2720273/

Maailman terveysjärjestön arvio kausi-influenssan kuolleisuudesta: https://www.who.int/teams/global-influenza-programme/surveillance-and-monitoring/burden-of-disease

Ihmisen kasvattaman siipikarjan osuus lintujen biomassasta: https://www.pnas.org/doi/full/10.1073/pnas.1711842115

Lintuinfluenssan riskin käsittely osana yhteistä terveyttä esittelevää yleistajuista julkaisua:
https://onehealth.fi/wp-content/uploads/2023/10/Me_ja_maapallo_OHF.pdf

Havainnollistava kuva siitä, miten lintuinfluenssa voi kehittyä pandemiavirukseksi turkistarhalla: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009851662.html

Uutisartikkeli broilerin kasvavasta tehotuotannosta ja sen ongelmista: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009737892.html
 

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi