Eläinoikeus­blogi

Eläinoikeusblogissa julkaistaan säännöllisesti kirjoituksia ajankohtaisista eläinoikeuskysymyksistä.

Eläinten hyvinvoinnin opiskelijana OE-järjestötyön arjessa

Koulun tilavierailuilla nähty kärsimys pysäytti, mutta harjoittelu Oikeutta Eläimille -järjestössä toi myöhemmin rinnalle toivoa. Eläinten hyvinvoinnin opiskelija Oona Taalikka kertoo, mitä kaksi viikkoa järjestötyön ytimessä opettivat eläinten oikeuksista ja vaikuttamisesta. 

Olen Oona Taalikka, 22-vuotias ja pääsin tekemään parin viikon harjoittelun Oikeutta Eläimille -järjestössä (31.8.-12.9.2026). Opiskelen Tšekeissä eläinten hyvinvointia ja suojelua. Kyseessä on kandidaatin tutkinto, joten se kestää vain kolme vuotta. Tavoitteeni on valmistua ensi vuoden keväällä. Valmistuessani saan nimikkeen eläinten hyvinvoinnin asiantuntija. Lopputyöni käsittelee sitä, miten possujen häntien typistäminen vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa sekä analysoin Tšekkien teurastamojen lukuja häntien vaurioista ja vaikuttaako typistäminen laajasti niiden ehkäisyyn oikeasti.

Olen aina rakastanut eläimiä mutta kiinnostus eläinten oikeuksiin syttyi lukiossa. Olen ollut vegaani viimeiset kaksi vuotta, mutta sitä ennen olin muutaman vuoden kasvissyöjä. Kasvissyöjästä vegaaniksi siirtyminen oli helppo valinta, kun sain tietää enemmän ja enemmän tehotuotannosta. En enää pystynyt näkemään tuotteita ruokina tai juomina vaan yksilöinä, jonka takia lopulta jätin kaiken eläinperäisen pois.

Hain harjoitteluun Oikeutta Eläimille -järjestölle, sillä he jakavat paljon samoja arvoja, joita itse kannan. He ovat ääni eläimille ja haluan itse myös puhua eläinten puolesta sillä he eivät itse pysty, ainakaan ihmisten kielellä tai tavalla, joka olisi meidän kaikkien ihmisten helppo tulkita ja kuulla. Olen kauan seurannut OE:n toimintaa ja juuri heiltä saanut enemmän tietoa tehotuotannosta ja muista eläinten kohteluun liittyvistä ongelmista. Halusin päästä näkemään, millaista työtä järjestössä konkreettisesti tehdään ja mitä kaikkea siihen kuuluu, sillä erilaisissa järjestöissä työskentely on yksi mahdollinen urapolkuni.

Aikani Oikeutta Eläimillä -järjestössä 

Hakiessani harjoitteluun järjestöön, minulta kysyttiin mitä haluaisin tehdä ja nähdä. Vastasin että haluaisin nähdä laidasta laitaan mitä kaikkea OE:n työnkuvaan kuuluu. Pääsinkin harjoittelun aikana näkemään paljon ja sain laajan kuvan järjestön työstä. Minulla oli ennestään jo päällimmäinen käsitys siitä, millaista järjestötyö on, sillä koulussani on ollut kurssi missä erilaisia eläinoikeusjärjestöjä käydään läpi. Vaikka minulla olikin jonkinlainen käsitys järjestötyöstä, niin harjoitteluni avasi sitä minulle todella paljon enemmän.

Pääsin seuraamaan eri aiheisia palavereita, jotka suurin osa pidettiin verkon ylitse. Harjoitteluni ensimmäinen viikko oli aika hektinen, sillä uudet kuvat turkistarhoilta oli tarkoitus julkaista. Tätä oli mielenkiintoista seurata, sillä näin mitä kaikkea tällaisen sisällön julkaiseminen tarkoittaa ja mitä sen takana tapahtuu. Myös Lihatonta Lokakuuta työstettiin ja suunniteltiin. Eri työntekijöiden tapaaminen avasi minulle enemmän, kuinka paljon eri osaajia järjestötyöhön tarvitaan. Kaikki työntekijät, joita pääsin tapamaan, olivat todella mukavia ja minut otettiin heti mukaan joukkoon. Yksi parhaista asioista harjoittelun aikana oli päästä keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka jakavat niin vahvasti samat arvot kanssani.

Ensimmäisellä viikolla pääsin auttamaan varaston siivoamisessa. Varastossa oli muun muassa vanhoja kuvia sikaloista, naudoista, broilereista, kaloista ja turkistarhoilta. Näitä kuvia oli raskasta nähdä, sillä niissä eläimet olivat niin kamalissa oloissa. Surullisinta oli sikatilojen ja turkistarhojen kuvat, sillä uusissa kuvissa mitä on julkaistu äskettäin suomalaisilta turkistarhoilta (Project 1882 & FFA) ja sikaloista (Vera), näyttävät aivan samalta miltä aikaisempien vuosien kuvat. Näiden eläinten olot eivät siis ole edenneet juuri ollenkaan, vaikka isot yritykset niin haluavat uskotella. Minulle annettiin myös erilaisia itsenäisiä tehtäviä viikkojen aikana, muun muassa tämän tekstin kirjoittaminen. Pääsin jakamaan omia näkemyksiäni eri asioihin, kuten uusiin esitteisiin ja kasvissyöjän infopakettiin. Lisäksi pääsin ääneen eri palavereissa, kun keräsin rohkeutta ilmaistakseni ajatuksiani.

OE:lla oli leirikin harjoitteluni lopussa, johon pääsin avustamaan ja osallistumaan. Pääsin siis näkemään myös järjestön normaalista arjesta poikkeavaa toimintaa. Harjoitteluni kokonaisuudessaan oli monipuolinen, vaikka se olikin vain kaksi viikkoa. Opin myös lisää muun muassa suomen eläintenoikeuksien tilasta.

Koulustani 

Kouluni Tšekeissä on pääsääntöisesti eläinlääkärikoulu. Opetuksessa keskitytään pääosin hygieniaan mutta myös muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin, hieman riippuen minkä alan opettaja on kyseessä. Koulutukseni on todella laaja ja siihen sisältyy monia eri eläimiä ja eri osa alueita. Tämän vuoksi olen myös päässyt näkemään paljon, niin hyvää kuin huonoa.

Ensimmäisen vuoden keväällä meillä oli aiheena tuotantoeläimet. Kävimme kouluni omilla nauta- ja sikatiloilla, yhdessä eläinlääkäriopiskelijoiden kanssa. Molemmat käynnit tapahtuivat samana päivänä ja se päivä oli yksi kamalimmista päivistä, jota en varmasti ikinä tule unohtamaan. Nautatilalla oli pääosin maitolehmiä, joiden eri kasvatusvaiheiden tiloihin pääsimme tutustumaan. Ensin kävimme tilan pihattonavetassa missä aikuiset lehmät olivat, jonka jälkeen pääsimme näkemään myös vasikoiden yksittäiskarsinoita. Emojen ja vasikoiden erotus oli luultavasti tapahtunut parin päivän sisällä sillä eräs emo ja vasikka huusivat toisiaan sitkeästi, vastaten toistensa kutsuhuutoihin. Vasikat ja emot pystyivät kuulemaan toisensa selvästi, sillä aikuisten nautojen ja vasikoiden karsinat olivat lähellä toisiaan. Tästä heräsi suuri huoli minulle, sillä erottaminen niin aikaisin on itsessään jo stressaavaa emolle ja vasikalle, mutta siihen päälle vielä se, että kuulee oman äidin mutta hänen luokseen ei millään pääse, varmasti vain vahvistaa molempien stressiä ja surua.

Sikatilalla asiat olivat sitten vieläkin huonommin. Pääsimme käymään porsitushäkkien luona. Näissä häkeissä emo ei pääse kuin nousemaan ja makaamaan. Ajatukseni menivät suoraan emojen elämään ja elämänlaatuun. Tunsin, kuinka kyyneleet alkoivat tulemaan silmiini, mutta pidättelin itkua. Tämän jälkeen menimme toiseen tilaan, jossa oli siemennyshäkit. Näissä naarassiat eivät pysty liikkumaan ollenkaan neljään viikkoon. Sikojen huuto oli tilassa aivan järkyttävä ja kun yritimme kuvata niin puhelin ei pystynyt tallentamaan äänen kovuutta sillä se oli niin korkea. Sikojen huuto sattui korviin. Siat purivat edessä olevia rautatankoja tylsyyttään ja osa yritti liikkua mutta turhaan. Tämä näky, kun kymmeniä ja kymmeniä sikoja on häkeissä missä heillä ei ole mahdollisuutta liikkua oli traumaattista. Oloani ei tehnyt helpommaksi se, että tällaista tapahtuu ympäri maailmaa ja myös suomessa. Siemennyshäkkien jälkeen tapahtuikin jotain mitä en odottanut. Kun olimme tulleet ulos tilasta missä siemennyshäkit olivat, melkeinpä kaikki eläinlääkärit näyttivät olevan ihan kunnossa, jopa nauravan ja heittävän vitsejä. Miten tämä sama kokemus, mikä sai minut pidättelemään itkua, sai muut nauramaan tai ei vaikuttanut heihin ollenkaan. Päättelin että heille ehkä nämä eläimet eivät olleet yksilöitä kärsimässä tehotuotannosta, vaan normaali osa ruuan valmistusta mitä he syövät päivittäin. Todellisuus emopossujen arjesta ja elämästä pysäytti minut täysin.

Tutkintooni kuului myös viime kevään aikana eläinkoe-eläinten hyvinvointikurssi. Kurssin opettaja tekee itse eläinkokeita koulussamme ja käsitykseni mukaan suurin osa kokeista tehdään kaloille. Tämä takia hän on itse eläinkokeiden puolella, toisin kuin me opiskelijat. Oli järkyttävää kuulla, miten eläinkokeisiin jalostetuista eläimistä puhuttiin kuin esineinä. Karvattomasta marsusta sanottiin, että se on loistava koska iho on heti saatavilla. Opettaja myös yritti pehmentää eläinkokeiden todellisuutta esittelemällä esimerkkihäkkejä, jotka olivat todella hyviä ja niissä oli paljon virikkeitä ja mahdollisuuksia lajityypilliseen käytökseen. Kuitenkin kun kysyin näyttääkö suurin osa häkeistä tältä todellisuudessa tuli vastaukseksi ei.

Viime kevään aikana eläinkoekurssin lisäksi meillä oli paljon kalojen hyvinvointiin liittyviä kursseja. Ennen näitä en tiennyt kauheasti kaloista mutta kurssien aikana ajatukseni kaloista muuttui täysin. Muun muassa se on outoa, että kalat luokitellaan yhdessä kaikki vain kaloiksi, koska kaloissa on niin paljon eroja käyttäytymisen, taitojen ja monen muun asian välillä. Kaloilla on myös paljon eri piirteitä riippuen siitä missä päin maailmaa ja minkälaisissa vesistöissä he elävät. Esimerkiksi sakeiden vesien kalojen näkö ei ole niin kehittynyt, sillä siitä ei olisi mitään hyötyä niille toisinkuin kirkkaiden vesien kaloilla.

Koulutukseen on mahtunut paljon positiivista, vaikka ikäviä kokemuksia on ollut matkalla. Koulussa on käyty paljon läpi, miten tunnistaa eri eläimien tunteita ja kivun merkkejä. Olemme myös päässeet näkemään laidasta laitaan eri eläimiä. Olemme muun muassa saaneet syöttää pelastuskeskuksen lepakkoja, juottaa orpoa muflonia sekä nähdä monia eri matelijoita. Lisäksi olemme päässeet bongaamaan lintuja metsässä, tapaamaan lukuisia koiria, sillä meidän kouluumme saadaan tuoda eläimiä, ja olemaan tekemisissä monien muiden eläimien kanssa. Eri eläimiin keskittyvien kurssien ansiosta olen saanut syvemmän ymmärryksen koko eläinkunnasta ja yksilöistä, näin myös avannut silmiä enemmän. Koulussa opetetaan myös mahdollisia erilaisia asioita tehotuotantoon liittyen aina tiloista virikkeisiin sekä miten eri eläimiä kuuluisi kohdella. Ristiriidassa kuitenkin opetuksen kanssa on se, miten koulu itse kohtelee eläimiä. Koulun pitäisi ottaa koppi siitä mitä he meille opettavat.

Lopuksi haluan vielä kerran kiittää OE:ta tästä mahdollisuudesta!

Oona Taalikka