Eläinoikeusblogi
Eläinoikeusblogissa julkaistaan säännöllisesti kirjoituksia ajankohtaisista eläinoikeuskysymyksistä.
Kristo Muurimaa on järjestötyöntekijä Oikeutta eläimille -yhdistyksessä, jossa hän työskentelee kampanjoiden ja toimistotyön parissa. Vapaa-ajallaan Muurimaa on valokuvannut eläintuotantoa ja julkaissut muun muassa Eläintehtaat-valokuvakirjan tuotantoeläinten oloista Suomessa.
Eläinlaki on hylättävä ja eläinpolitiikan surkea perinne rikottava
Torstaina 22.9. uutisoitiin kahdesta eläimiin liittyävästä asiasta: Latvia kielsi turkistarhauksen, ja ministeri Antti Kurvinen toi eduskuntaan historiallisen surkean hallituksen esityksen eläinsuojelulain uudistukseksi. Toteutuessaan esitys sementoi Suomen aseman eläinsuojelun takapajulana Euroopassa.
Ensimmäisillä riveillään lakiesitys julistaa tarkoituksekseen ”edistää eläinten hyvinvointia ja suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla niiden hyvinvoinnille aiheutuvalta haitalta”, ja jatkaa sitten sivuuttamalla täysin lähes kaikki tuotantoeläinten hyvinvointiongelmat. Esimerkiksi broilerien, turkiseläinten tai lihasikojen elinoloihin ei ole luvassa parannuksia. Tämä tarkoittaa yli 98 % kaikista tuotantoeläimistä.
Laki on siten katastrofaalisella tavalla epäonnistunut ja ristiriidassa omien tavoitteidensa kanssa. Sen mukanaan tuomat parannukset ovat epäonnistumisiin verrattuna niin mitättömiä, etteivät ne ansaitse tulla mainituksi. Parannuksista huolimatta laki ei paranna nykytilannetta, sillä se vahvistaa lakiin ja legitimoi eläinten huonon kohtelun pitkäksi aikaa.
Eläinkysymyksissä isoin ongelma on aina se, ettei itse asiaa yleisesti pidetä politiikassa ja yhteiskunnassa tärkeänä. Niin nytkin: Keskustapuolue ja Kurvinen olettavat, että eläinasioissa kaikki menee läpi niinkuin ennenkin.
Asioista sovittiin hallitusneuvotteluissa, ja vaikuttaa siltä, että eläinasiat eivät olleet kynnyskysymyksiä muille puolueille kuin Keskustalle. Emme ole saamassa “lakia eläinten hyvinvoinnista” vaan pikemminkin lain, joka mahdollistaa eläinten kärsimyksen jatkumisen. Laki ei suojele eläimiä, vaan eläintuottajien taloudellisia etuja.
Toki hallitusneuvotteluissa sovittiin hyviäkin asioita eläinten kannalta, kuten ilmastoruokaohjelmasta, jonka tavoitteena oli lihankulutuksen reilu vähentäminen. Long Play -lehti tosin paljasti, että tämä osa hallitusohjelmaa katosi bittiavaruuteen, kun maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen aloitti tehtävässään.
–
Hallituspuolue Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sanoi Twitterissä pitävänsä “eläinoikeuskysymysten hidasta etenemistä hallituksen suurimpana epäonnistumisena”.
Suomen eläinoikeusjuristit ry:n puheenjohtaja Birgitta Wahlberg kirjoitti laista Twitterissä näin: "Olen toistanut tätä vuosia ja toistan jälleen: pahinta mitä kansanedustajamme voi eläimille tehdä on saattaa ehdotettu eläinten pahoinvointilaki voimaan."
Samalla kannalla on eläineetikko Elisa Aaltola: "Eläinetiikan asiantuntijana ajattelen, ettei näin epäonnistunutta lakia tule hyväksyä. Se on monia muita maita pahasti jäljessä ja eläinten suojelun sijaan johtaa näiden sietämättömän ahdinkoon. Tämä onkin laki eläinten pahoinvoinnista."
–
Eläinpolitiikkaa on pitkään tehty lähes inhorealistisesti. Maa- ja metsätalousministeriö ja maatalouden etujärjestöt ovat sanelleet ratkaisut, ja eläinten puolustajat ovat tämän jälkeen pyrkineet saamaan tiettyjä lauseita ja sanamuotoja perusteluihin ja asetuksiin.
Voi olla vaikeaa hyväksyä se, että kaikki eläinsuojelulain eteen nähty vaiva on valitettavasti mennyt hukkaan. Tämä tie on nyt kuitenkin kuljettu loppuun, samalla tavalla ei kannata enää edetä. Eläinsuojelupolitiikka tarvitsee paradigmamuutoksen, siirtymisen uudenlaiseen tapaan tehdä politiikkaa. Tätä lakia ei pidä saattaa voimaan.
Vaatimusta lain hylkäämisestä ei tule tarkastella vanhoilla eläinpolitiikan tekemisen tavoilla. Esimerkiksi reaalipoliittinen arvuuttelu siitä, että säätääkö seuraava hallitus mahdollisesti paremman vai - mikäli mahdollista - vielä huonomman lain on epärelevanttia, samoin kuin keskustelu siitä, että voitaisiinko eduskuntakäsittelyssä mahdollisesti lyhentää porsaiden kivesten silpomisen aikarajaa kahdestatoista kymmeneen vuoteen.
Nyt on sen sijaan aika näyttää ensimmäistä kertaa eläinpolitiikan historiassa, että ihan miten syvälle tahansa ei olla valmiita nöyrtymään pöydän alle heiteltävien leivänmurusten toivossa.