Saksan viimeinen turkistarha lopetti toimintansa

Ma, 01 Huh 2019 - 21:04

Saksalaiset eläinsuojelujärjestöt ovat vahvistaneet, että maan viimeinen minkkitarha Rahdenissa, Nordrhein-Westfaleninissa on lopettanut toimintansa. Tarha tuotti 4 000 – 5 000 nahkaa vuosittain. Eläinsuojelujärjestö Deutsches Tiershützbüron mukaan tarhan omistaja myi eläimet Suomeen, missä turkiseläinten häkkikasvatus jatkuu edelleen.

– Turkistarhauksen loppuminen myös Saksassa tarkoittaa, että Suomi jää entistä pahemmin jälkeen eurooppalaisesta eläinsuojelukehityksestä. Turkiseläinten kasvatus ahtaissa häkeissä ei kuulu enää nykypäivään, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -yhdistyksestä.

Suomen tyylinen turkistarhaus kiellettiin Saksassa vuonna 2017. Uusi laki edellyttää minkeille vähintään yhden neliömetrin tilaa. Suomessa tilaa vaaditaan neljä kertaa vähemmän. Saksassa minkeillä on oltava muun muassa mahdollisuus uimiseen sekä hiekkakylpyihin, Suomessa ei.

Video on kuvattu suomalaisilla tarhoilla kesällä 2018. Auta meitä levittämään tietoa turkistarhojen oloista osallistumalla joukkorahoituskampanjaamme.

 

Rahdenin tarha oli saanut luvan jatkaa eläinten kasvatusta vuoteen 2022 asti, mutta lopetti toimintansa etuajassa. Useat saksalaiset eläinsuojelujärjestöt juhlivat turkistarhan sulkeutumista voittona eläimille. Järjestöt olivat vaatineet pitkään tarhauksen lakkauttamista Saksassa.

Taloustutkimuksen marraskuussa 2018 toteuttamassa kyselytutkimuksessa vain 17 % hyväksyi turkistarhauksen jatkamisen ennallaan. Vastaajista 39 % halusi eläimille huomattavasti lisää tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan, ja yhteensä 30 % halusi lakkauttaa tarhauksen kokonaan.

Huhtikuussa valittavalla eduskunnalla on edessään turkistarhauksen eläinsuojeluvaatimusten uudistaminen. 

– Voimme ottaa kiinni kehitystä, tai jäädä edelleen eläinsuojelun takapajulaksi, sanoo Kristo Muurimaa. 

 

Kuva: Deutsches Tierschützbüro