Hyppää pääsisältöön

Oton ja Unelman uusi elämä

Suomi on maailman suurin ketunnahkojen tuottaja. Suurin osa suomalaisilla tarhoilla kasvatettavista ketuista on sinikettuja, joita on kasvatettu Suomessa 1920-luvulta asti. 6–8 kuukauden iässä tapettavat ketut viettävät koko elämänsä verkkopohjaisissa häkeissä, joiden koko on alle neliömetrin. Sukupolvien ajan jatkunut vankeus ja jalostus eivät poista eläinten sisäsyntyisiä käyttäytymistarpeita. Tarhoilla syntyneillä yksilöillä on samat tarpeet kuin niiden luonnossa elävillä lajitovereillakin. Tämä on helppo huomata nopeasti, kun seuraa kahden entisen tarhaketun elämää.

Siniketut Otto ja Unelma asuvat Somerolla sijaitsevassa Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Otto muutti Tuulispäähän kesäkuussa 2015 sen löydyttyä kokkolalaiselta teollisuusalueelta. Unelma löytyi seuraavana kesänä Kärklaxista kesämökin alta ja sai asuinpaikan Tuulispäästä heinäkuussa 2016. Kettujen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta ne ovat mitä todennäköisimmin lähtöisin Pohjanmaalla tiheästi sijaitsevilta turkistarhoilta. Oton ja Unelman lajitovereita sinikettuja eli naaleja asuu nimittäin Suomen luonnossa vain Lapissa ja sielläkin ainoastaan muutamia yksilöitä. Harvinaisuuden lisäksi niiden alkuperästä kertovat osaltaan tottuneisuus ihmisiin sekä Oton etujalat. Etenkin Oton oikea tassu on selvästi vääntynyt. Vääntyneet tassut ovat tavallisia juuri turkistarhojen ahtaissa häkeissä kasvaneille eläimille.

Vääntyneet tassut ovat tavallisia juuri turkistarhojen ahtaissa häkeissä kasvaneille eläimille.

Sekä Otossa että Unelmassa on paljon kissa- ja koiramaisia piirteitä, mutta niiden luonteet eroavat myös toisistaan. Otto ei katso silmiin, kun taas Unelma hakeutuu usein katsekontaktiin ihmisen kanssa. Yli vuosi ennen Unelmaa Tuulispäähän muuttanut Otto on rohkeampi ja sosiaalisempi. Hän lähestyy aitaukseen tulevaa ihmistä yleensä ensimmäisenä ja pysyttelee pitkän tovin tämän läheisyydessä ruoan toivossa. Unelma sen sijaan on arempi ja tarkkailee tilannetta usein selvästi kiinnostuneena hieman kauempaa.

Naali seisoo syksyisessä maisemassa, etujalat ovat vääntyneet

 

Ihminen on Otolle ja Unelmalle ensisijaisesti ruoan tarjoaja, ja siksi ne seuraavat tämän liikkeitä tarkkaan. Kun kettujen kanssa viettää hieman pidemmän aikaa, ne menettävät kiinnostuksensa ihmiseen ja alkavat puuhailla omiaan. Hereillä ollessaan ne käyttävät aikansa haistellen, kaivaen, leikkien ja tutkien elintilaansa. Molemmat ovat aktiivisia kaivajia ja tonkivat usein aitauksessaan olevia pensaita ja niiden juuria. Tätä käytöstä vahvistaa kettujen aktivoiminen eli esimerkiksi kuivan kissanruoan piilottaminen kettujen aitaukseen. Aktivoinnin alussa etenkin Otto seuraa ihmistä lähietäisyydeltä, mutta jonkin ajan kuluttua myös se lähtee kiertelemään Unelman tavoin ja tarkistamaan paikkoja, joista ruokaa saattaa löytyä. Kuten luonnossa asuvilla ketuilla, myös näillä kahdella tarhakarkurilla on luontainen tarve etsiä ruokaa siitäkin huolimatta, että ne ruokitaan kolme kertaa päivässä.

Myös näillä kahdella tarhakarkurilla on luontainen tarve etsiä ruokaa

Otto ja Unelma leikkivät harvoin ihmisten ollessa läsnä, mutta ikkunasta niiden voi toisinaan nähdä vetämässä lelua eri päistä tai ottamassa yhteen painien ja juosten. Jo ensimmäisen tapaamisensa aikana ne juoksivat aidan vierustaa omilla puolillaan haastaen toista leikkiin. Toisin kuin turkistarhoilla pienessä häkissä elävät eläimet, Otto ja Unelma voivat toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan ja liikkua vapaasti omassa tilassaan niin ulkona kuin sisällä. Sisällä ollessaan ne nukkuvat seinällä olevilla hyllyillä, joihin ne pääsevät kiipeämään hyllyissä olevien aukkojen kautta. Luonnossa elävien kettujen tavoin myös Otto ja Unelma ovat taitavia kiipeilijöitä.

Naali istuu syksyisessä pihamaisemassa

 

Vaikka Tuulispään siniketut turvaavat ihmiseen ravinnon tuojana, niillä on yhä tarve saalistaa luonnossa asuvien sukulaistensa tavoin. Niiden on nähty saavan kiinni aitaukseen tulleen jyrsijän, ja onpa yksi luonnonvaraisille ketuille tyypillinen saalistusloikka tallentunut myös videolle. 

Tämä saalistustarve ja siihen kytkeytyvä tarve varastoida ruokaa kävivät selkeästi ilmi helmikuussa 2017, kun eläintenkouluttaja toi siniketuille peuranpaloja. Järsittyään nopeasti nappaamaansa lihapalaa aikansa, Otto etsi aitauksesta sopivan kohdan ja piilotti ruoan kaivamaansa matalaan kuoppaan. Mennessäni kettujen aitaukseen noin tunti eläintenkouluttajan lähdön jälkeen huolestuin Oton epätavallisesta käytöksestä, sillä se ei tullut tapansa mukaan vastaan tai noussut edes seisomaan. Se makasi kerällä korvat hieman luimussa ja päästi ääntä, jota en ollut ennen kuullut. Vasta löydettyämme myöhemmin sen ruokakätkön ymmärsimme Oton kokeneen minut uhkana ja vahtineen piilottamaansa ruoanpalaa.

Kesäturkkinen naali ruohikossa

 

Tapaus todisti Otossa säilyneiden lajityypillisten tarpeiden lisäksi sen sitkeyden. Koko loppupäivän ja illan se pysyi kuopan läheisyydessä. Auringon noustua seuraavana aamuna se istui aitauksessaan jyrsien jäljellä olevia luita kahden harakan katsoessa vieressä. Otto koki linnut uhaksi ruoalleen, sillä hieman myöhemmin sen nähtiin siirtävän luut aitauksessa olevan ison puun alle. Vaikka Otto on kaikella todennäköisyydellä syntynyt ja kasvanut turkistarhassa, sen luontaiset tarpeet ovat edelleen tallella.

Olen kuvannut useita videoita Otosta ja Unelmasta viettäessäni aikaa Tuulispäässä marras–joulukuussa 2016 sekä helmikuussa 2017. Videoissa on nähtävissä mm. sinikettujen tapa tutkia ympäristöään, kaivaa ja etsiä ruokaa. Lisäksi olen tallentanut videolle mm. Unelman kiskaisemassa leggingsieni kangasta ruokaa halutessaan. 

Videot antavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa kahden entisen tarhaketun elämään. Samanaikaisesti ne kertovat osaltaan siitä, miten vuosikymmenten jalostuksesta huolimatta myös tarhaukseen kasvatetut ketut käyttäytyvät luonnossa elävien lajitovereidensa tavoin, jos ne vain saavat siihen mahdollisuuden.

Niina Kuorikoski

Lisätietoa:

 

Talviturkkinen naali katsoo kohti