Eläinkokeet

Tieteen nimissä aiheutetaan vuosittain suurta tuskaa ja kärsimystä sadoille miljoonille koe-eläimille ympäri maailmaa. Monet yleisistä tuotteista on jossain tuotekehityksen vaiheessa testattu eläinkokein. Tutkijat käyttävät eläimiä esimerkiksi kodin kemikaalien, lannotteiden, maalien, kosmetiikkatuotteiden, lääkkeiden sekä tuholaismyrkkyjen testaamisessa. Lisäksi eläimiä käytetään biologisessa, psykologisessa ja lääketieteellisessä perustutkimuksessa. Eläinkokeita harjoittavat tai tilaavat muun muassa valtion laitokset (kuten yliopistot) ja lääke- sekä kemianteollisuus.

Eläimillä suoritettavat kokeet ovat jaettavissa pääasiassa kolmeen eri tyyppiin:

1. Tuotekehittely
2. Turvallisuustestit
3. Perustutkimus

Koe-eläiminä käytetään muun muassa rottia, hiiriä, kaloja, koiria, kaneja, kädellisiä, vuohia, sikoja, nautoja, matelijoita, hamstereita, marsuja, sammakoita, kissoja, lampaita ja hevosia. Eniten käytetty koirarotu on beagle, mikä johtuu rodun sopivasta koosta ja ennen kaikkea sen ystävällisestä luonteesta, jonka ansiosta beaglea on helppo käsitellä.

Aiemmin eläinkokeet jaettiin kolmeen eri luokkaan, joista 1. ja 2. luokan kokeet aiheuttivat eläimille eri asteista kipua ja kärsimystä. Koe tilastoitiin 0-luokkaan, jos eläin ainoastaan lopetettiin. Nykyisen, vuonna 2006 voimaan tulleen lainsäädännön mukaan kokeita ei luokitella ja entisiä 0-luokan kokeita ei tarvitse tilastoida. Todellinen tieteen parissa tapahtuva eläinten käyttö onkin huomattavasti suurempaa kuin mitä tilastot antavat ymmärtää.

Suurin osa eläinkokeissa käytettävistä eläimistä on tuotettu koe-eläinyksiköissä tai -keskuksissa. Näissä eläimet ovat suljettuina ahtaisiin ja varsin virikkeettömiin tiloihin, joissa niillä ei ole mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Häkit ovat usein ruostumattomasta teräksestä tehtyjä kaukalohäkkejä, joista eläimellä ei ole ulkopuolelle kunnollista näköyhteyttä. Tyypillinen ryhmähäkki on 24 cm x 42 cm, ja siinä saa pitää enimmillään 12 hiirtä tai 5 rottaa. Eläimiä pidetään usein myös yksittäishäkeissä. Koe-eläiminä käytetyille hiirille eläinsuojelulaki takaa tällöin vain 180 cm2, eli 10 cm x 18 cm ja kaneja puolestaan pidetään 69 cm x 80 cm kokoisissa häkeissä, joissa iso eläin ei kykene välttämättä edes venyttelemään. Vaatimattomien virikkeiden sijaa hoitavat esimerkiksi muoviputket. 30–40 kg painavaa koiraa puolestaan saa pitää yhden neliömetrin häkissä 23 tuntia päivässä. Mikäli soveltaisimme näitä samoja sääntöjä lemmikkieläimiin, huomaisimme nopeasti, kuinka riittämättömiä ne ovat. Jos esimerkiksi joku pitäisi koiraa edellä mainitulla tavalla, olisi eläinsuojeluvalvoja hänen ovellaan tuossa tuokiossa.   

Kädellisiä (esimerkiksi erilaisia apinoita) pyydystetään eläinkoekäyttöön myös suoraan luonnosta. Tällöin menetelmät sekä kuljetus tuottavat eläimille huomattavaa kärsimystä ja johtavat monien eläinten kohdalla kuolemaan. Suomessa kädellisiä ei käytetä, mutta suomalaistutkijat ostavat kädelliskokeita ulkomailta.

Eläinkokeet aiheuttavat kärsimystä

Eläimille aiheutuu usein huomattavaa kärsimystä monista eri syistä. Kasvuaikana eläin joutuu elämään monotonisissa häkeissä vailla mahdollisuutta toimia tavoilla, joihin sillä on sisäsyntyinen taipumus. Esimerkiksi normaali sosiaalinen toiminta estyy, ja virikkeiden vähäisyys sekä tilan ja liikunnan puute johtavat tylsistymiseen sekä turhautumiseen. Kasvuvaihetta varjostaa usein myös geneettinen muuntelu. Monet eläinkannat ovat geneettisesti manipuloituja ja voivat esimerkiksi kantaa voimakasta syöpätaipumusta. Tällöin eläimet ovat mahdollisesti jo kasvatusvaiheessa vakavasti sairaita.

Kasvatusvaiheen jälkeen eläimet altistetaan itse kokeisiin. Tutkimuksen muotoja ja kohteita on lähes lukematon määrä. Eräs yleinen alue on aivotutkimus, jossa eläinten aivofysiologiaa vammautetaan mekaanisesti, kemiallisesti tai geneettisesti. Tämän seurauksena eläimelle saattaa tulla esimerkiksi vakavia hermostohäiriötä, liikkumisvaikeuksia, tasapaino-ongelmia, kouristuksia, vapinaa, omalaatuisia käyttäytymishäiriöitä ja pahimmillaan syömiskyvyttömyyttä. Syöpätutkimuksessa eläimiin voidaan injektoida syöpäsoluja suoraan elimistöön tai altistaa ne syöpää aiheuttaville karsinogeeneille, minkä jälkeen sairastuneille eläimille tehdään tutkimustarkoituksessa erilaisia toimenpiteitä, kuten leikkauksia tai kemoterapia-altistuksia. Usein syöpäkoe-eläimet kantavat syöpää geneettisesti. Eläinten kasvaimet voivat olla valtavia tai aiheuttaa eläimille muutoin ilmeistä haittaa, kärsimystä, kuihtumista ja pahoinvointia ennen kuin uupunut eläin viimein lopetetaan. Luustotutkimuksessa on yleistä, että eläimet altistetaan vaikkapa kivuliaalle nivelrikolle tai että niiden luita katkotaan ja murretaan erilaisten uusien hoitomenetelmien testaamiseksi. Tällöin vaikkapa kani joutuu olemaan monen viikon ajan pienessä yksittäishäkissä, vailla kunnollisia virikkeitä – ja kipeä, liikkumisen estävä jalka paketissa.

Myrkyllisyystutkimuksissa eläimille annostellaan erilaisia kemikaaleja (mukaan lukien kotitalouskemikaalit, lannoitteet ja lääkeaineet) niiden toksisuuspitoisuuden määrittämiseksi. Aineita annostellaan pakkosyöttämällä letkun kautta, injektoimalla niitä suoraan elimistöön tai levittämällä ainetta iholle (jolloin eläimiä pidetään usein liikkumisenestävissä laitteissa). Annostustasoa nostetaan, kunnes löydetään taso, jolla se aiheuttaa eläimille oireita. Usein myrkyllisyystutkimukset tuottavat eläimille vakavia oireita (sisäistä verenvuotoa, kouristuksia, pahoinvointia, oksentamista, hermostohäiriöitä, halvaantumista) ja mahdollisesti kuoleman. Ohjeistusten mukaan eläin tulee lopettaa vakavien oireiden alettua, mutta tämä vaatisi sitä, että joku on paikalla toteamassa eläimen tilan. Suomessa vuonna 2006 Turun yliopistossa luvan saaneessa koirakokeessa sallittiin, että jopa henkilökunnan ollessa läsnä annetaan koirien kärsiä kouristuksista, halvauksista sekä oksentelusta puolen tunnin ajan ennen lopetusta.   

Eläimillä tehdään myös riippuvuustutkimusta alkoholin ja muiden huumavien aineiden osalta. Kipututkimuksessa niille aiheutetaan voimakasta tai äärimmäistä kipua aiheuttavia hermovaurioita. Urheilulääketiede on puolestaan pakottanut eläimiä voimakkaaseen rasitukseen, esimerkiksi sitomalla koiria tuntikausiksi juoksumattoon kiinni. Tarkoituksena on ollut tuottaa eläimille nivel- ja luustokulumia tai tutkia anabolisten steroidien vaikutuksia. Kärsimystä aiheuttavia eläinkokeita tehdään myös esimerkiksi funktionaalisten ruokatarvikkeiden, kuten kolesterolia alentavien margariinien, tutkimiseksi.

Eläinkoetutkijat painottavat toistuvasti sitä, että koe-eläimille annetaan kipulääkitystä. Valitettavan usein, nimenomaan tuskallisimpien kokeiden kohdalla, kipulääkitys kuitenkin evätään ”tieteellisistä syistä”, sillä sen pelätään vaikuttavan kokeen tulokseen. Monien sairauksien ja tilojen kohdalla kipulääkitys ei myöskään ole riittävää kärsimyksen estämiseksi.

Eläinkokeet aiheuttavat eläimille fyysisen kivun ja tuskan lisäksi myös henkistä kärsimystä turhautumisen, stressin ja pelkotilojen muodossa. Jatkuva kyvyttömyys toteuttaa omaa uteliaisuutta, sosiaalisuutta tai liikunnantarvetta, yhdistettynä pelottaviin ja usein kivuliaisiin käsittelyihin, voi johtaa krooniseen stressitilaan. Sosiaalisia eläimiä pidetään usein myös eristyksessä, seuranaan vain häkin teräksinen seinä. Nämä eläimet eivät näe koskaan auringon valoa, vaan elävät steriileissä tiloissa, monien ovien ja turvallisuusjärjestelyiden takana, usein kellaritasossa. Niiden osana ei ole toimia hiiren, rotan, kanin, sian tai koiran tavoin, vaan olla tarkoin säännöstelty tutkimusinstrumentti. Hintana on väistämättä henkinen pahoinvointi.

Tutkijat puoltavat eläinkokeita usein myös sillä, että niissä noudatetaan ”humane endpoint -kriteeriä", jonka mukaan huomattavasta kivusta tai tuskasta kärsivä eläin on lopetettava. Tämän kriteerin määrittely on kuitenkin vaikeaa ja tulkinnanalaista. Ryhmähäkeissä eläinten kuntoa on myös vaikea arvioida. Eläinten kunto tarkastetaan usein vain kerran päivässä, ja yhdellä hoitajalla voi olla vastuullaan satoja tai tuhansia eläimiä, jolloin yksittäisen hiiren tai rotan hyvinvoinnin arviointi voi jäädä hyvin nopeaksi, sekunnin murto-osan vilkaisuksi. Ongelmatilanteissa kaunis periaate on, että huomattavasti kärsivä eläin on lopetettava välittömästi. Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen, sillä paikalla todennäköisesti ei ole ketään, joka kärsimyksen huomaisi. Tapana myös on, että hoitajien tulee ottaa tutkijoihin yhteyttä, ja vasta tämän jälkeen päätetään, millä aikataululla eläimen huonoon tilaan tullaan reagoimaan. On varsin mahdollista, että perjantaina huomattavan huonokuntoiseksi todettu eläin lopetetaan vasta maanantaina – jos hoitaja siis on sattunut huomaamaan eläimen huonon kunnon ja saamaan tutkijaan yhteyden. Hyvinvoinnin tarkkailu olisi koe-eläinten kohdalla erityisen tärkeää, sillä näiden eläinten hyvinvoinnin romahtaminen on huomattavasti todennäköisempää kuin lemmikkieläinten. Silti ne saavat osakseen selkeästi vähemmän hoitoa ja huomiota kuin hyvin pidetyt lemmikkieläimet. 

Eläinkokeet ovat epäluotettavia

Eläinkokeiden perustava heikkous on lajieroavaisuus. Ihmiset ja eläimet eroavat toisistaan sekä ympäristöllisiltä, geneettisiltä, aineenvaihdunnallisilta että fysiologisilta ominaisuuksiltaan, mikä vaikeuttaa eläinkokeiden tulosten soveltamista ihmiseen. Hiiri, joka elää monotonisessa, tarkkaan kontrolloidussa ympäristössä ja jolla on erilainen genomi, aineenvaihdunta sekä fysiologia, toimii huonona mallina alati muuttuvassa ympäristössä elävälle ihmiselle. Jo aivan pieni ero vaikkapa tietyn välittäjäaineen tai hormonin toiminnassa voi aiheuttaa voimakkaan systeemisen, koko elimistöön vaikuttavan eron, mikä tekee eläimestä kelpaamattoman mallin.

Lajit reagoivat eri tavalla erilaisiin yhdisteisiin ja kemikaaleihin. Esimerkiksi penisilliini on hyödyllinen ihmisille, mutta voi tappaa kissan ja marsun, kun taas arsenikki on vaarallinen ihmisille, mutta ei rotille, hiirille tai lampaille. Tupakoinnin ja syövän välistä selvää yhteyttä ei pystytty todistamaan vuosikymmenien ajan toistetuista koirakokeista huolimatta (sen sijaan kliiniset tutkimukset ihmisillä ovat todistaneet tämän nykyään tunnustetun faktan). Eläinkokeiden epäluotettavuuden ovat osoittaneet myös lukuisat epäonnistumiset, jotka voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan:

1. haitalliset aineet, jotka ovat päässeet markkinoille, koska eläinkokeet ovat osoittaneet ne turvallisiksi (tunnetuimpina esimerkkeinä tupakka ja talidomidi)
2. hyödylliset aineet, joiden markkinoille tulo on estynyt tai lähes estynyt, koska eläinkokeet osoittivat ne vaarallisiksi (tunnetuimpina esimerkkeinä penisilliini ja kortisoni)
3. aineet, joiden kehittäminen on hidastunut tai miltei estynyt koska eläinkokeilla on saatu harhaanjohtavaa tietoa (tunnetuimpina esimerkkeinä insuliini ja polio-rokote)

Tilastojen mukaan mukaan Yhdysvalloissa vain 1 % eläimillä testatuista lääkeaineista siirtyy kliinisiin, ihmisillä tapahtuviin testeihin ja edelleen vain 5 % niistä hyväksytään. Lopulta hyväksytyistäkin lääkkeistä osa joudutaan poistamaan markkinoilta käyttäjille aiheutuvien ennalta arvaamattomien sivuvaikutusten takia. Eläinkokeiden tuottama hyöty on siis käytettyyn eläinmäärään ja aiheutettuun tuskaan nähden häviävän pieni.

Lääketeollisuus on tänä päivänä valtava bisnes, ja ihmiset syövät yhä enemmän lääkkeitä. Koska eläinkokeet kuitenkin tuottavat epävarmaa tietoa, on seurauksena ollut uuden kuolinsyyn yleistyminen: esimerkiksi Isossa-Britanniassa on arvioitu, että joka vuosi jopa 70 000 ihmistä kuolee tai vakavasti vammautuu lääkkeiden aiheuttamien yllättävien sivuvaikutusten seurauksena. Ei ole liioiteltua sanoa, että suurta osaa tässä tragediassa näyttelevät eläinkokeet, joilla on saavutettu virheellistä tietoa.

Eläinkokeet ovat valtavan yleisiä, mutta niiden varsinaista hyötyä ei ole juurikaan tieteellisesti arvioitu. Ne harvat meta-analyysit (eli satoja tai jopa tuhansia eläinkokeita vertailevat tutkimukset), joita on tehty, kertovat karua kieltä. Vuonna 2004 arvostettu lääketieteellinen julkaisu British Medical Journal toi julki kattavan tällaisen tutkimuksen, jonka mukaan ”eläinkokeiden luotettavuutta voidaan vakavasti epäillä”. Tutkimuksen mukaan olisi erityisen tärkeää, että tiedemaailma arvioisi tarkkaan eläinkokeiden todellisen tieteellisen meriitin ennen kokeiden jatkamista. Tutkimuksen löydät täältä.

Eläinkokeiden epäluotettavuudesta on kirjoittanut muun muassa arvostettu tutkija ja eläinlääkäri Andrew Knight. Hänen aihetta käsittelevä, tieteellisiin tutkimuksiin nojaava nettisivustonsa löytyy täältä.

Eläinkokeet ovat turhia

Kaikki eläimillä suoritettavat kokeet eivät siis suinkaan ole välttämättömiä. Tämä ei johdu ainoastaan eläinkokeiden epäluotettavuudesta, joka jo sinällään asettaa välttämättömyyden kyseenalaiseksi. Se johtuu myös lääketeollisuuden voitontavoittelua seuraavista oheisilmiöistä. Yksi näistä on se, että kukin yritys haluaa tuoda markkinoille omia rinnakkaisvalmisteitaan, joilla hoidetaan samaa sairautta. Maailma ei kuitenkaan tarvitse kymmeniä erilaisia päänsärkylääkkeitä – varsinkaan, kun niiden hinta maksatetaan eläimillä. Toinen oheisilmiö on se, että koska lääkeyritykset kilpailevat toistensa kanssa, eivät ne julista epäonnistuneiden kokeiden tuloksia. Näin ollen maailmassa tehdään valtava määrä kokeita, joissa tutkijat tietämättään toistavat jo tehtyjä tutkimusasetelmia. Saman aineen tai molekyylin toimivuutta testataan kerta toisensa jälkeen, yhä vain epäonnistuen. Arvioiden mukaan tällaiset turhat toistot vievät vuosittain miljoonien eläinten hengen. (Aiheesta on kirjoittanut muun muassa Anne Innis Dagg teoksessa Animals Subjects, toim. Jodey Castricano, WLU Press 2008.)

Samanlainen kilpailuasetelma pätee myös yliopistoissa. Kukaan ei julkaise epäonnistuneita tutkimuksia, vaikka nimenomaan tämä olisi elintärkeää, jotta tutkimus voisi edistyä ja jotta samoja virheitä ei toistettaisi vuodesta toiseen. Yliopistoissa vallitsee myös toinen vaara. Tutkijat pyrkivät etenemään urallaan, ja tässä jatkuva tutkimusten julkaiseminen on tärkeää. Tutkijoilla ei ole aikaa odotella varsinaisia "heureka-kokemuksia" ja valmistella kokeita pitkään, vaan he tekevät liukuhihnatutkimusta, jonka käytännön arvo on usein olematonta.

Liian usein eläinkokeita tehdään myös siksi, että löydettäisiin parannuskeinoja sairauksiin, jotka eivät liity ihmisen perushyvinvointiin ja jotka olisi mahdollista torjua elintapojen muutoksella. Ihmisten terveyttä voidaan edistää tehokkaammin pyrkimällä ennaltaehkäisemään sairauksia tiedottamalla esimerkiksi kasvispitoisen ravinnon ja liikunnan terveysvaikutuksista sen sijaan, että odotetaan sairauksien puhkeamista ja pyritään löytämään niihin parannusta eläinkokeilla.

Eläinkokeita tehdään myös esimerkiksi biologian ja lääketieteen laitoksilla, silkassa opetusmielessä. Eläinten leikkelyn katsotaan opettavan opiskelijoille anatomiaa ja elimistön toimintaa. Tämä vanhakantainen opetustapa on absurdi, sillä nykyään on saatavilla erinomaisia keinotekoisia malleja, videoita sekä huikeita, visuaalisia kuvannusmenetelmiä, joilla voidaan ajaa sama asia ilman eläinten käyttöä – ja usein huomattavasti paremmin.

Vaihtoehdot

Koe-eläimet ovat kärsimyskykyisiä, tuntevia ja tietoisia olentoja siinä missä lemmikkeinä hellimämme eläimetkin. On aika panostaa eläinkokeettomaan tulevaisuuteen.

Eläinkokeetonta tutkimusta voidaan tehdä esimerkiksi kudosviljelmillä, tietokonemallien avulla sekä tekemällä tutkimusta vapaaehtoisilla ihmisillä. Suomessa vaihtoehtoisia menetelmiä kehittää Tampereen yliopiston yhteydessä toimiva vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAM.