
LAAJA PALJASTUS KUUDEN EU-MAAN TURKISTARHOILTA JÄRKYTTÄÄ
Laajin salakuvapaljastus EU:ssa tuo esille eläinten kärsimyksen kautta maanosan. Samaan aikaan komissiolta odotetaan vastausta tarhauksen kieltoa vaativaan kansalaisaloitteeseen.
Ahtaita häkkejä, puuttuvia raajoja ja korvia, verta vuotavia vammoja, kannibalismia, kivuliaita silmätulehduksia, toukkia kihiseviä haavoja – uusi salakuvapaljastus EU-maiden turkistarhoilta luo painetta komissiolle, joka pohtii turkistarhauksen kieltämistä vaativaa kansalaisaloitetta.
Suurin osa EU-maista on kieltänyt turkistarhauksen, mutta muutamassa maassa tuotanto yhä jatkuu. Oikeutta eläimille -järjestön koordinoima salakuvajulkaisu tuo esille turkiseläinten olot Suomessa, Puolassa, Liettuassa, Latviassa, Tanskassa ja Espanjasssa.
– Tältä näyttää turkistarhaus EU:ssa. Nämä kuvat ovat järkyttävimpiä ja paljastus on laajin kaikista julkaisemistamme salakuvista. Eläinten olot ovat nyt esillä, ja poliitikkojen on aika toimia, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -järjestöstä.
Kuvien perusteella ympäri Eurooppaa eläinten olot turkistarhoilla ovat samanlaiset: kaikissa maissa eläimiä pidetään pienissä ja likaisissa verkkohäkeissä. Oikeutta eläimille -järjestön mukaan eläinten olot ovat räikeässä ristiriidassa EU:n eläinsuojelusäädösten kanssa.
Yhteensä kuvaajat ovat vierailleet 30 tarhalla eri maissa. Tarhoista seitsemän on Suomessa, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa.
Näin voit auttaa
Kirjoita komissaari Stella Kyriakidesille ja pyydä komissiota viemään Fur Free Europe -kansalaisaloitetta eteenpäin.
Kirjoita maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille, että Suomen pitäisi kieltää turkistarhaus.
Jaa tätä sivua eteenpäin sosiaalisessa mediassa ja kannusta ystäviäsi ja seuraajiasi osallistumaan toimintaan.
Lahjoittamalla autat lukuisia eläimiä ja olet mukana pitkäjänteisessä eläinoikeustyössä. Ryhdy lahjoittajaksi nyt! Voit myös lahjoittaa suoraan Mobilepaylla pikanumeroon 12079 tai maksulinkin kautta. Tehdään yhdessä muutos eläinten puolesta!
– Suomalaisilla tarhoilla otetuissa kuvissa toistuvat sama ongelmat kuin muissakin maissa: ahtaat häkit, kannibalismitapauksia ja vakavia silmätulehduksia. Suomalaisen tuotannon erikoisuus ovat jättikokoisiksi jalostetut naalit roikkuvine nahkoineen, sanoo Kristo Muurimaa.
Euroopan komission käsittelyssä on puolitoista miljoonaa nimeä kerännyt Fur Free Europe -kansalaisaloite. Komission odotetaan antavan vastauksen aloitteeseen 6.12. Myös Suomen eduskunnassa on vireillä kaksi turkistarhauksen kieltoon tähtäävää aloitetta.
Kieltovaatimuksia ovat voimistaneet tarhoilla levinneet lintuinfluenssatapaukset. Viruksen pelätään muuntuvan tarhoilla ihmisiin tarttuvaksi. Kuvat osoittavat, ettei tarhojen varjotaloja ole suojattu linnuilta käytännössä lainkaan.
Nyt tehty salakuvapaljastus on toteutettu yhteistyössä puolalaisen Otwarte Klatkin, espanjalaisen Tu Abrigo Su Vida -ryhmän, itsenäisten aktivistiryhmien sekä kansainvälisen Humane Society Internationalin kanssa.
Kuvia suomalaisilta tarhoilta
Kuvia liettualaisilta tarhoilta
Kuvia Tanskasta
Kuvia puolalaisilta tarhoilta
Kuvat Puolan tarhoilta: Otwarte Klatki ja Andrew Skowron
Kuvia Latviasta
Kuvia Espanjasta
Kuva Espanjasta: Tu Abrigo Su Vida