Lahjoita
#häkitön banneri

Kampanjassa mukana olevat kaupungit

Tampere

Haluamme eroon häkkikanaloista. #Häkitön -kampanja on paikalliskampanja, haluamme olla kotikaupungeistamme ylpeitä. Kannustamme paikallisia yrittäjiä luopumaan häkkikananmunista. Toistaiseksi kampanja on rantautunut Tampereelle, Jyväskylään ja Turkuun. Se tulee saapumaan myös muihin Suomen kuntiin.
 

Miksi kananmunat?
Kaikkein julmin tapa tuottaa kananmunia on tehdä se häkeissä. Olosuhteet häkkikanaloissa ovat järkyttävät. Kanaa kohden on tilaa vain reilun A4 arkin verran. Se on aivan liian vähän luontaisesti hyvin liikkuvaiselle eläimelle, jonka hereilläoloajasta suurin osa menee ruoan etsiskelyyn kuopsuttelemalla. Kuopsuttelualustana häkissä toimii kulunut muovimaton palanen. Häkissä kanalla ei ole mitään mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Kananmunien osalta on olemassa myös selkeät vaihtoehdot, yritys voi siirtyä häkkikananmunien käytöstä luomu-, lattia- tai ulkokanalassa tuotettujen munien käyttöön.

Miksi yrityskampanjointi?
Mikäli yritykset kieltäytyvät ottamaan valikoimiinsa epäeettisiä tuotteita, tulee se väistämättä vaikuttamaan myös tuotantoon. Yritysvastuutyön kautta pystytään vaikuttamaan eläinten oloihin lainsäädäntötyötä nopeammin.
Tuotteen eettisyyden merkitys on kasvanut myös kuluttajan silmissä. Nykyään eettisyys koetaan myös osana tuotteen laatua.

#Häkitön kana

Auta meitä tekemään häkeistä historiaa!

Pysy ajan tasalla!

Päivitykset suoraan sähköpostiisi!

Oikeutta eläimille -yhdistyksen sähköpostilistalla saat uusimmat tiedot toiminnasta, kampanjoista ja mahdollisuuksista auttaa eläimiä! Lähetämme sähköpostia ajankohtaisen tilanteen mukaan muutaman kerran kuukaudessa.

Ota meihin yhteyttä

Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

044 722 3351 (klo 9-17)
044 722 3352 (tiedotusvälineet)

info@oikeuttaelaimille.fi